Jukka Vihriälä saa syytteen törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkarikosepäilystä. Syyte liittyy apulaisvaltakunnansyyttäjän Jorma Kalskeen mukaan Vihriälän tukiyhdistyksen harjoittamaan taulukauppaan ja Nuorisosäätiön tarjoamiin matkoihin Vihriälälle. Vihriälä kiistää kaikki syytteet.

- En ole syyllistynyt mihinkään lahjusrikokseen. En ole itselleni saanut mitään lahjuksia. Kaikilla taulukaupoilla on rahoitettu vaalitoimintaa, sanoi Keskustan kansanedustajaehdokkaana ollut Jukka Vihriälä YLE Uutisille.

Nuorisosäätiön poliisitutkinta ja syyteharkinta kestivät yhteensä kaksi vuotta. Edessä on vielä pitkä oikeudenkäynti. Vihriälä on harmissaan pitkästä prosessista.

- Se on hirveän valitettavaa ja murheellista, että kansalaisia riiputetaan löyhässä hirressä vuosikausia. Ei tässä nyt kuitenkaan muuta voi mennä oikeuteen, totesi Jukka Vihriälä.

Vihriälä ei halunnut ottaa kantaa keskustan kansanedustaja Antti Kaikkosen ja muiden syytteiden saaneen tilanteeseen.