Sisäministeri Päivi Räsänen pitää hätäkeskusmuutoksia epätodennäköisinä, mutta tarkistaa keskusten sijoituspaikat vielä kerran. Ministerin mielestä tärkeintä on selvittää miten pitkälle paikkakuntamuutoksiaa on jo edetty.
Aiemman hallituksen päätöksen mukaan hätäkeskusten määrä supistuu nykyisestä 15:sta 6:een. Itä- ja kaakkois-Suomeen jäisi yksi hätäkeskus, jonka sijaintipaikka on Kuopio. Pohjois-Savon hätäkeskuksen johtaja Kari Nevalainen sanoo, että lopullisen päätöksenteon viivästyminen on turhauttavaa.
Etelä-Suomessa hätäkeskusuudistusta on jo ryhdytty toteuttamaan aiemman hallituksen linjauksen pohjalta ja myös muualla maassa on tehty varsin pitkälle meneviä valmisteluja.
- On selvä, että tähän liittyy poliittisia jännitteitä. Nykyinen hallitus koostuu sekä entisistä hallituspuolueista että entisistä oppositiopuolueista, joilla oli erilainen näkemys tästä hätäkeskusuudistuksesta, Räsänen sanoo.