Keskustan valtuustoryhmä aikoo ensi maanantaina esittää valtuustossa uuden koulun rakentamista Syvänniemelle osana Kuopion laajaa päivähoito- ja kouluverkostoselvitystä. Vihreät, perussuomalaiset ja pieni osa sosialidemokraateista on keskustan linjoilla. Sen sijaan kokoomus ja valtaosa SDP:n valtuutetuista kannattaa kouluverkkoesityksen hyväksymistä nykyisellään ilman Syvänniemen omaa koulua.
Karttulan koulujärjestelyt ovat nousseet yksittäisenä asiana verkostoselvityksen kynnyskysymykseksi. Kokonaisuudessaan verkostoselvitys koskee kaupungin kaikkia päiväkoteja, peruskouluja ja lukioita. Kaupungissa on arvioitu, että päivähoito-, peruskoulu- ja lukioinvestoinnit maksavat seuraavan viiden vuoden aikana noin 65 miljoonaa euroa.
- Ihmettelen, miksi yksittäisen koulun asia nostetaan esiin nyt, sillä mitään koulua ei olla vielä lakkauttamassa. Jokainen lakkautus tulee vielä valtuustoon erikseen. Nyt käsittelyyn tulee koko verkostoselvitys, joka valtuustossa hyväksytään jatkotyöskentelyn pohjaksi, kummastelee SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Jaakko Kosunen.
Keskusta koulun puolella, vasemmistoliiton kanta on arvoitus
Keskustan ryhmäjohtajan Hannu Kanasen mukaan keskusta näkee Syvänniemen tärkeänä asuinalueena, jonka elinvoimaa halutaan edistää.
- Asia on päätettävä jo nyt ennen kaikkea siksi, että se vaikuttaa Karttulan keskustassa sijaitsevan Kissakuusen koulun tuleviin kuvioihin. Kissakuusen koulun hankesuunnitelma pitää aloittaa heti, Kananen perustelee keskustan kiirehtimistä.
Auki on yhä esimerkiksi se, miten vasemmistoliiton valtuutetut suhtautuvat Karttulan koulujärjestelyihin. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtajan Pentti Kolarin mukaan puolue haluaa pitää kantansa auki ensi sunnuntaina pidettävään valtuustoryhmien puheenjohtajien kokoukseen asti. Vasemmistoliitolla on Kuopiossa viisi valtuutettua.