Samaan aikaan kun EU:n valtiovarainministerit ovat kokoontuneet pelastamaan Euroopan taloutta, Soini puhui Kreikan velkasaneerauksen välttämättömyydestä.

- Siinä tulee takkiin, mutta ei ole enää helppoa tietä eteenpäin.

Timo Soinin mukaan hallittu saneeraus lähtisi kreikkalaissijoituksiensa kanssa vaarassa olevien Ranskan ja Saksan pankkien pääomittamisella. Tämä on kuitenkin Soinin mukaan kuitenkin vain omistajamaiden vastuu eikä Suomen.

- Paras ratkaisu (tukilainoihin) olisi ollut, että emme lähde mukaan, oli vakuuksia tai ei. Kuitenkin vakuusasian kautta maksajamaissa on herätty ja tajuttu, millaisiin riskeihin AAA-maat asettavat kansalaisensa, Soini sanoi.

- Kreikan erottaminen eurosta ei ole minun vallassani, mutta eivät he siinä pärjää.

"Myönnän että ärähdin"

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä päätti eilen Jussi Halla-ahon erottamisesta kahdeksi viikoksi tämän kirjoitettua Facebookissa, että Kreikka tarvitsisi valtaan sotilasjuntan. Soinin mukaan äänestyksessä ei mitattu huumorin- tai tyylitajua vaan luottamusta.

- Myönnän, että ärähdin, Soini kertoo torstaisesta ryhmäkokouksesta.

Puoluejohtajan mielestä perussuomalaisia seurataan eri tavalla kuin muiden puolueiden edustajia. Väelleen hän haluaa viestittää, että he ottaisivat tämän kommenteissaan huomioon.