Taustalla on kokoomuksen kannatuksen nousu myös Vantaalla. Kokoomus nousi edellisissä kuntavaaleissa vuonna 2008 SDP:n ohi Vantaalla.

Uuden kaupunginjohtajan virasta onkin luvassa tiukka kamppailu.

Kummallakaan Vantaan suurimmista puolueista ei vielä ole nimetä tehtävään ehdokkaita. Nimiä haetaan koko maan laajuisesti.

Porvarillisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Heikki Heinimäki vakuuttaa, että tehtävää ei ennalta ole määrätty kummallekaan puolueelle.

- Sitä ei ole läänitetty kenellekään vaan me haemme siihen pätevimmän ihmisen ja keskusteluissa on kyllä todettu se, että pätevin valitaan ja pyritään valitsemaan niin, että äänestystä ei tarvita. Tietenkin demokratiaan kuuluu vaalit, jos muuten ei yhteisymmärrystä löydy, mutta henki on tällä hetkellä se, että yhteisymmärrys on löydyttävä.

Myös Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Sirkka-liisa Kähärä on samoilla linjoilla.

- Me olemme Vantaalla muutenkin isojen ratkaisujen edessä. Meidän taloutemme on suurien haasteiden edessä ja kaupunginjohtajalla pitää olla kahden suurimman ryhmän tuki ihan sen takia, että hänen työskentelynsä helpottuu. Se on aika repivää, jos kaksi suurinta ryhmää taistelee keskenään ja hakee irtopisteitä muiden ryhmien kanssa.

Vantaan kaupunginjohtaja Jukka Peltomäki ilmoitti torstaina eroavansa. Myös valtuuston enemmistö sopi erosta torstaina illalla.