Rehnin mukaan dramaattiset sosiaaliset, poliittiset ja taloudelliset seuraukset eivät vaikuttaisi vain Kreikkaan vaan ne ulottuisivat myös koko Eurooppaan ja muuhunkin maailmaan.

Rehn sanoi keskiviikkona Strasbourgissa, että Kreikka tai euroalue eivät voisi paremmin, jos Kreikka jättäisi euron.

Eurobondeja eli euroalueen yhteisiä joukkovelkakirjalainoja Rehn kommentoi sanomalla, että niitä voitaisiin tuoda markkinoille vain jos euroalueella valvottaisiin valtiontalouksia nykyistä vahvemmin.

Myös Puolan valtiovarainministeri Jacek Rostowski esitti keskiviikkona synkkiä arvioita euroalueen tulevaisuudesta. Rostowski sanoi, että jos euroalue hajoaisi, olisi todennäköistä, ettei EU selviäisi siitä.

Puola ei kuulu euroon, mutta se toimii EU:n puheenjohtajamaana tämän vuoden loppuun saakka.