Puhemyllykeskustelussa mukana olivat Sirkka-Liisa Anttila (kesk), Tarja Filatov (sd), Sanni Grahn-Laasonen (kok) ja Päivi Räsänen (kd).
Keskustan Sirkka-Liisa Anttila Forssasta sanoi, että hallitus tekee suuren virheen ottaessaan pois nuorilta eli suunnittelee leikkaavansa esimerkiksi 4H:n avustuksia 40 prosentilla.
Anttila sanoi ymmärtävänsä, että säästöjä pitää tehdä, mutta niiden vaikutusten pitäisi olla tarkkaan selvillä.
- Pitää ottaa sieltä, missä vaikutukset työllisyyteen, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja aluekehitykseen ovat pienimmät, vaati Anttila.
- Esimerkiksi verotusta pitää kiristää heiltä, joilla on varaa maksaa enemmän veroja. Verotuksessa tänä päivänä ei ole saatu siirrettyä sitä painopistettä myös sinne missä olisi varaa johtuen siitä, että me ei viime vaalikaudella onnistuttu siinä ja nyt näyttää käyvän, ettei tässäkään hallituksessa siinä onnistuta, moitti Anttila.