Kiviniemi myönsi Ykkösaamussa olevansa pettynyt, ettei keskustan presidenttiehdokkaaksi ilmoittautunut enempää ehdokkaita. Puoluejohdon tavoitteena oli vähintään kaksi ehdokasta, jotta olisi saatu aikaan keskustan kenttäväkeä sähköistävä jäsenvaali.
Kiviniemi korosti, ettei mitään yllätyksiä tai spekulaatiovaraa keskustan presidenttiehdokkaan ympärillä enää ole. Väyrynen on keskustan puoluehallituksen ehdokas, kun presidenttiehdokkuudesta päätetään ylimääräisessä puoluekokouksessa lokakuun lopulla.
Väyrystä hän kehui kokeneeksi ja osaamiseltaan ylivertaiseksi ehdokkaaksi moniin muihin presidenttiehdokkaisiin verrattuna. Puoluejohto ja Väyrynen ovat Kiviniemen mukaan sopineet aikaisemmat erimielisyytensä.
- Olemme Väyrysen ja puoluesihteeri Laanisen kanssa käyneet vähän kiivassanaisenkin keskustelun. Teimme pelisäännöt selviksi ja päätimme katsoa eteenpäin.
"Kaikesta ei voi olla samaa mieltä"
Kiviniemen mukaan puoluejohto ja Väyrynen ovat hyvin samaa mieltä keskeisistä ulko- ja turvallisuuspoliittisista linjauksista. Erimielisyydet EU-politiikassa eivät Kiviniemen mukaan ole merkitseviä, sillä vastuu EU-linjauksista kuuluu hallitukselle ja pääministerille, ei presidentille.
Hän muistutti että myös kokoomuksen Sauli Niinistön ja erityisesti SDP:n Paavo Väyrysen EU-kannat poikkeavat puolueen kannoista.
- Ei Paavo Lipponenkaan kysy Jutta Urpilaiselta, eikä Kiinan keisarilta, mitä mieltä hän saa olla asioista.
Omia syitään kieltäytyä presidenttiehdokkuudesta Kiviniemi perusteli oppositiojohtajan tehtävillä.
- Presidenttiehdokkaan pitää olla kansaa kokoava voima ja silloin ei voi olla oppositiopolitiikan kärjessä, Kiviniemi totesi.
Hän myös kertoi olevansa valmis jatkamaan puolueen johdossa heikoista kannatusluvuista huolimatta.
- Olen valmis taistelemaan tämän kansanliikkeen puolesta, Kiviniemi totesi.
Hallitukselta puuttuu kriisisuunnitelma
Kiviniemi jatkoi Ykkösaamussa hallituksen talouslinjan arvostelua. Hänen mukaansa hallitus ei ole varautunut siihen, että rahoitusmarkkinat saattavat halvaantua velkakriisin takia. Kiviniemen mielestä hallituksella pitäisi olla suunnitelma, miten yritysten rahoitus ja pankkien toiminta turvataan.
- Olen huolissani siitä onko hallitus ollenkaan ajan tasalla. Ollaanko varauduttu kaikkein heikoimpiin talouden kehityksen vaihtoehtoihin, kuten esimerkiksi Saksa on tekemässä? Esimerkiksi siihen että Kreikka joutuu velkasaneeraukseen tai siihen, että euroalue hajoaa, Kiviniemi kysyi.
Kiviniemen mielestä myös tulevassa budjettiriihessä pitäisi tarkkaan miettiä, onko nyt oikea aika tehdä leikkauksia.
- Nyt kun talouskasvu on hiipumassa, pitäisi kaikki päätökset ajoittaa niin, että ne mahdollisimman vähän haittaavat talouskasvua.
Backman: Lukekaa hallitusohjelma
Valtiovarainministeri, SDP:n Jutta Urpilainen ei halunnut kommentoida Kiviniemen epäilyjä hallituksen heikosta varautumisesta rahoitusmarkkinoiden häiriöihin.
Kiviniemelle vastannut SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman neuvoi lukemaan hallitusohjelmaa. Backmanin mukaan talouskehityksen erilaisiin tulevaisuudenkuviin varaudutaan valtiovarainministeriössä ja muissa ministeriöissä normaalina virkatyönä.
Backman kaipasi opposition vastausta siihen, pitääkö nyt harjoittaa kiristävää vai elvyttävää talouspolitiikkaa.
"Kuntauudistus neuvostotyylinen"
Kiviniemi arvosteli myös hallituksen aloittamaa kuntauudistusta ja aikeita leikata kuntien valtionapuja.
- Millään kikkailulla ei kannata peittää sitä, että hallitus aikoo budjetissa leikata kuntien rahoja. Tai sitten päinvastaista väittävä valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ei ole ymmärtänyt, mistä nämä rahavirrat tulevat.
- Hallitus ajaa kuntien pakkoliitoksia, vaikka vaalien alla kaikki puolueet ne kielsivät. Kuntauudistusta tehdään neuvostoliittotyyliin, ylhäältä päin ja sanellen, Kiviniemi totesi.