Keskustan Ylä-Savon piirikokous kokoontui keskiviikkoiltana ja Pohjois-Savon piiri tiistaina. Piirit ovat aiemmin pyytäneet Seppo Kääriäistä ehdolle puolueen presidenttiehdokkaaksi, mutta Kääriäinen kieltäytyi.

- Nyt tehtiin virallinen esitys, sanoo piirien toiminnanjohtaja Kimmo Valta.

- Yritämme luoda uskoa Seppo Kääriäiseen, että hän lähtisi ehdolle.

Keskustan Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtajisto tukee Kääriäisen esittämistä presidenttiehdokkaaksi, mutta piirillä ei ole virallista päätöstä asiasta.

Aiemmin keskiviikkona Kääriäinen kieltäytyi ehdolle lähtemisestä keskustan presidenttikisaan.

Kääriäinen: ei uutta kerrottavaa

Keskustakonkari, kansanedustaja Seppo Kääriäinen sanoo, että piirit tekivät esityksensä tietoisina siitä, että Kääriäisen oma kanta ei ole muuttunut.

- Ei ole uutta kerrottavaa, sanoo Kääriäinen.

Kääriäinen kirjoitti 15. elokuuta Suomenmaan kolumnissaan, ettei pyri presidentiksi.

Väyrysellä ainakin kolmen piirin tuki

Keskustan presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Paavo Väyrynen on saanut taakseen ainakin kolmen keskustan piirin tuen. Lapin ja Peräpohjolan piirin lisäksi myös Etelä-Pohjanmaan piirihallitus esittää Väyrystä keskustan presidenttiehdokkaaksi.