Pohjois-Savon piirin toiminnanjohtajan Kimmo Vallan mukaan tiedusteluja Kääriäisen ehdokkuuden tukemiseksi on yritetty hoitaa kaikessa hiljaisuudessa. Tuloksena on, että tukea Kääriäisen ehdokkuudelle on tullut laajalti.
Keskustan presidenttiehdokaskisaan on ilmoittautunut vain Paavo Väyrynen, jolle halutaan saada vastaehdokas. Esivaalin toteuttamiseksi muiden ehdokkaiden nimet olisi oltava tiedossa ylihuomenna perjantaina, jolloin kokoontuu keskustan puoluehallitus.
Seppo Kääriäinen on jo kertaalleen kieltäytynyt ehdokaskisaan lähtemisestä, koska ei kokenut että hänellä olisi riittävästi intoa tai nostetta lähteä mukaan. Keskustan Ylä-Savon piirin hallitus kokoontuu keskiviikkoiltana ja kokoukseen toivotaan Kääriäiseltä uutta vastausta uusimpaan suostuttelukierrokseen.
Lopullinen päätös ehdokkasta lokakuun lopulla
Keskustan presidenttiehdokkaasta tekee lopullisen päätöksen puoluekokous Helsingissä 29. lokakuuta. Perjantai 9. syyskuuta on aikaraja sille, jos aikoo esivaaliin ehdokkaaksi. Valta muistuttaa, että ehdokkaita voi tulla esiin vielä lokakuun lopulle saakka.
- Puolueen sääntöjen mukaan puoluekokous tekee presidenttiehdokkaasta päätöksen ja pahimmillaan esitys presidenttiehdokkaasta voi tulla vielä puoluekokouksessa. Esivaali on ohjeellinen vaali, mutta parempi olisi että perjantaihin mennessä kaikki mukaan haluavat ilmoittautuisivat. Siitä tässä pyritään pitämään kiinni, toteaa Valta.
Toiminnanjohtaja Kimmo Valta toteaa, että hankalaan tilanteeseen on selkeä syy, keskustan murskatappio kevään eduskuntavaaleissa.
- Mahdollisten ehdokkaiden on ollut hankala asennoitua ajatukseen että lähtevät presidentinvaalitaisteluun. Jos pohjat taisteluun ovat huteralla pohjalla, niin se on puhtaasti yksilökohtaista arvioitia mihin rahkeet riittävät, toteaa Valta.