Hämeenlinnalaisessa hoitolaitoksessa asuu 67 apua tarvitsevaa vanhusta neljässä kerroksessa. Heitä hoitamassa on öiseen aikaan vain kaksi hoitajaa, vaikka asukkaiden hälytyksiä tulee joka yö yli 30.

Helsingin Sanomatkertoo, että Hämeenlinnan kaupungin mielestä henkilökuntaa on aivan riittävästi.

Kaupunki ostaa palvelut tältä yksityiseltä hoitolaitokselta, jonka työntekijät kantelivat aluehallintovirastoon siitä että hoitohenkilökuntaa on liian vähän, kivunlievitys puutteellista eikä henkilökunnalla ole saattohoitokoulutusta, vaikka laitoksessa on saattohoitovaiheen vanhuksia.

Aluehallintovirasto oli samaa mieltä ja vaati kolmentoista työntekijän lisäystä nykyiseen vahvuuteen. Hämeenlinnan kaupunki ei Helsingin Sanomien mukaan aio vaatimusta noudattaa ja anookin virastolta asian uutta käsittelyä.

”Pahinta tilanteessa on, ettei hallituksellakaan näytä olevan kykyä tai halua löytää rahaa vanhustenhoidon normittamiseksi.”

Epämääräinen hallitusohjelma sallii irtiotot

Eduskunta aloitti syysistuntokauden oloissa, joka laittaa Kataisen pihtisynnytetyn hallituksen lujille, sanailee Ilta-Sanomat. Urpilaisen ajamien vakuusvaatimusten järkevyyttä epäillään hallituksen sisälläkin, ja kipakka vääntö jatkuu kun eduskunta aloittaa budjetin käsittelyn.

”Suurin kiista syntyy etupainotetusti toteutettavista kuntien valtionosuuksien leikkauksista, joiden kunnallisvaaleihin valmistautuva keskusta väittää riistävän lähipalvelut maaseudulta. Kun kuntien valtionosuuksien leikkauksiin vielä yhdistetään suunnitelmat kuntarakenteen uudistamiseksi, kasassa on paketti, josta eduskunnan suuressa salissa ja valiokunnissa tullaan riitelemään pitkään ja perusteellisesti.” Ilta-Sanomat pahoittelee epämääräisen hallitusohjelman tarjoavan lukemattomia tilaisuuksia hallitusrintaman sisältä tuleville irtiotoille.

Kiviniemi lietsoo kuntakapinaa

Oppositiopuolue keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi lataakin jo patruunoita kunnallisvaaliaseeseen

Turun Sanomissa. Kiviniemi syyttää hallitusta kansanvallan halveksimisesta kun se ajaa työssäkäyntialueisiin perustuvaa kuntauudistusta.

”Kuntareformia suunnittelevassa työryhmässä ei ole yhtään kansan valitsemaa luottamushenkilöä tai poliitikkoa. Uudet kuntarajat piirrellään täysin virkamiesvoimin”, tylyttää Kiviniemi, jonka mukaan Kuntaliitosta ja ministeriöistä puuttuu paikallistuntemusta ja koko hankkeelta se olennaisin eli kuntalaisten sitoutuminen.

Kiviniemestä näyttää, että vaalien alla pakkoliitoksista irtisanoutuneet hallituspuolueet ovat nyt syömässä sanojaan. Pakkoliitosten sijaan pitäisi Keskustan mielestä säätää lähipalvelulaki, joka Kiviniemen mukaan takaisi palvelujen saatavuuden kautta Suomen, mutta samalla kannustaisi kuntia vapaaehtoisiin rakenneuudistuksiin.

Kuka puolustaa pientä kuntaa ?

Keskustan tukialueella Seinäjoella ilmestyvä

Ilkka tarkastelee hallituksen kuntareformia päätoimittajansa Matti Kalliokosken suulla. Kalliokoskesta näyttää, että hallitus pyrkii malliin, jossa sen tarvitsisi asioida vain suurten keskuskuntien kanssa. Kalliokosken mukaan hallituksen vastenmielisyys kuntayhtymiä kohtaan on tullut ilmi, ja odotettavissa on maakuntien liittojen aseman heikentäminen.

”On syntymässä erikoinen tilanne. Osalle kuntia ei löydy lainkaan puolestapuhujaa. Sellainen ei ole Kuntaliittokaan, koska sen hallituksen kokoonpano noudattaa eduskunnan voimasuhteita. Siksi enemmistöhallituksella on aina enemmistö myös Kuntaliitossa.”

Päätoimittaja Kalliokoski toteaa hallituksen vievän Suomen kohti keskusjohtoista valtiota, ”siis juuri toiseen suuntaan kuin muualla Euroopassa”.