Leppä torjuu jyrkästi väitteet Keskustan takinkäännöstä Kreikan tukemisen suhteen. Leppä viittaa kv. valuuttarahaston ja EU-komission elokuun lopulla julkaisemaan tarkastusraporttiin.

- Ne osoittavat selkeästi, ettei Kreikka ole kyennyt tekemään niitä päätöksiä, joista on sovittu.

Vielä keväällä Keskustavetoinen hallitus seisoi tiukasti Kreikan tukipaketin takana. Lepän mielestä tilanne on ratkaisevasti muuttunut. Nyt esillä olevat lääkkeet eivät hänen mielestään Euroopan talouskriisiin pure.

- On outoa ajatella, että liittovaltiokehitystä eteenpäin viemällä ongelma ratkaistaisiin kun edellisiäkään sopimuksia ei ole noudatettu.

Isyysloma odottaa

Jari Lepällä on edessään kiireinen ja mielenkiintoinen syksy. Eduskunta- ja peltokiireiden lisäksi jännitystä elämään tuo perheen esikoisen odotus. Lapsen on määrä syntyä lokakuussa.

- Se on tietysti kaikkein tärkein ja suurin asia elämässä. Kaikki on mennyt tähän asti hyvin. Isyyslomaa aion jossakin vaiheessa pitää, neljännen kauden kansanedustaja Pertunmaalta lupaa.