Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) kuunteli torilla joensuulaisten huolia muun muassa hätäkeskusuudistuksesta, poliisitoiminnasta ja terveydenhuollosta. Itäsuomalaisen kansanedustajan puute ei ole ministerin mukaan puolueessa ongelma.

- Moni muukin vaalipiiri on ilman kristillisdemokraattien kansanedustajaa. Kyllä me haluamme olla koko Suomen puolue ja puolustaa kaikkien ihmisten arkea. Täällä torilla on ollut hyvä kuulla paikallisten ihmisten huolia, sanoo Räsänen.

- Tietysti on harmi, ettei meillä ole omia kansanedustajia, mutta on ilahduttavaa, että puolueen muut kansanedustajat ovat ottaneet alueen sydämen asiaksi, sanoo kristillisdemokraattien Joensuun alueosaston puheenjohtaja Martti Surakka.

Laimeaa kannatusta yritetään nostaa ehdokkailla

Päivi Räsäsen mukaan puolue ajaa hallituksessa Itä-Suomeakin koskevia asioita, kuten vanhuspalvelulakia, työttömyyden alentamista ja liikenneyhteyksien parantamista. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä vastustaa lisäksi korkeakoulujen karsimista.

- Täällähän on erittäin monipuolista koulutusta, joka on alueen elinvoimaisuuden kannalta yksi tärkeimpiä asioita. Sitä tulee ehdottomasti jatkossa tukea ja edistää, toteaa Räsänen.

Ensi vuoden kuntavaalit ovat puolueelle suuri haaste. Laimeaa kannatustaan puolue yrittää Räsäsen mukaan nostaa hyvillä ehdokkailla. Puolue sai eduskuntavaaleissa esimerkiksi Pohjois-Karjalassa vain 2,8 prosenttia äänistä.

- Kun kuuntelee näiden ministereiden puheita, niin kaikilla tuntuu olevan samat päämäärät, että ihmisten olisi hyvä olla, rauhallista elää ja Suomesta loppuisi velkaantuminen. Kristillisdemokraatit kuitenkin kiinnittää huomiota perinteisiin, eikä ole niinkään populistinen puolue, tuumaa toritapahtumaa vierestä seurannut Martti Varis.