Näyttää yhä todennäköisemmältä, että Paavo Väyrysestä tulee keskustan ehdokas presidentinvaaleihin, koska muita ehdokkaita ei edelleenkään ole.

- Tottakai puheenjohtajana olen pettynyt, että useampia ehdokkaita ei ole keskustan esivaaliin tulossa, Kiviniemi sanoo.

Jäätteemäen lisäksi muiden muassa Olli Rehn, Seppo Kääriäinen ja puheenjohtaja Kiviniemi ovat kieltäytyneet lähtemästä ehdokkaiksi.

- Oma kantani ei muuksi muutu, Kiviniemi kertaa.

Ilmoittautumisaika keskustan ehdokkaaksi päättyy 9. syyskuuta.

Kiviniemi kuuli Jäättenmäen kielteisestä päätöksestä jo 3. elokuuta eli kolme viikkoa ennen Olli Rehnin kieltäytymistä.