Kouvolan kaupungivaltuutetun Markku Laukkasen (kesk.) ura kansanedustajana päättyi ainakin toistaiseksi kevään eduskuntavaaleihin. Tällä hetkellä hän ilmoittaa tittelikseen jälleen toimittaja. Laukkasen mukaan se pitää käytännössä sisällään viestintä- ja edunvalvontatyötä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.
- Kuten vanha sanonta kuuluu: Kerran toimittaja, aina toimittaja, Laukkanen toteaa.
Vakuuksista jauhaminen vaalipuheen jatkamista
Viime aikoina poliittista keskustelua on Suomessa hallinnut Suomen ja Kreikan välinen vakuussopimus, joka on herättänyt kritiikkiä muissa euromaissa. Laukkanen katsoo, että vakuuksista puhuminen on vaalikeskustelun jatkamista. Euron kriisin koko kuva ja vakavuus alkaa hänen mielestään hahmottua vasta nyt.
Laukkasen mielestä euron vakaus on äärimmäisen tärkeää varsinkin Suomen kaltaiselle pienelle maalle. Suomen ja Kreikan vakuussopimukselle hän ei lämpene.
- Ei voida sallia mitään vapaamatkustajia tai erivapauksia. Vakuusjärjestelyn pitäisi olla avoin kaikille, mutta silloin se romuttaisi koko järjestelmän luonteen, Laukkanen arvioi.
Laukkanen peräänkuuluttaa suurempaa keskustelua sisäpolitiikan kovasta ytimestä: valtiontaloudesta, velkaantumisesta ja perusturvasta.
Presidentinvaalit paikka keskustella perinteisestä ulkopolitiikasta
Perussuomalaiset saivat eduskuntavaaleissa historiallisen suuren vaalivoiton, mutta puolue päätti jättäytyä silti oppositioon. Tämä oli Laukkasen mielestä sääli, sillä jos valtaa annetaan, se pitäisi myös ottaa vastaan.
Keskusta kärsi puolestaan historiallisen suuren tappion ja sen myötä paikkansa menetti myös Laukkanen. Pääministeripuolueen romahduksen syitä on sen jälkeen analysoitu paljon. Laukkasen mielestä tulokseen vaikutti varsinkin Portugalin tukipaketti, joka oli tapetilla juuri ennen vaaleja. Myöskään puheenjohtaja Mari Kiviniemi ei onnistunut hänen mielestään vaalitenteissä kovin hyvin.
Tulevat presidentinvaalt ovat Laukkasen mielestä oiva tilaisuus keskustalle houkutella takaisin niitä äänestäjiä, jotka eduskuntavaaleissa käänsivät puolueelle selkänsä. Toistaiseksi keskustan presidenttiehdokkuutta tavoittelee virallisesti vain Paavo Väyrynen ja monet näkyvät keskustalaiset ovat kunniasta kieltäytyneet.
Laukkasen mielestä puolueen on otettava vaalit tosissaan. Tulevissa vaalikeskusteluissa tullaan todennäköisesti puuttumaan eurotalouden ongelmiin, mutta hän toivoisi puhetta myös perinteisestä ulkopolitiikasta.
- Eurooppa-politiikka on nykyään hyvin pääministerivetoista, mutta muuten presidentillä on edelleen ulkopoliittista valtaa, josta toivon ehdokkaiden keskustelevan, Laukkanen toteaa.