Komissaari Olli Rehnin päätös keskittyä EU:n velkakriisin perkaamiseen merkitsee presidenttikilvasta luopumista. Hän kellui kauan mahdollisena keskustan presidenttiehdokkaana.
Ratkaisu on ymmärrettävä. Miehuullista ja ylevää on huolehtia talouskomissaarin velvoitteista. Niistä lipeäminen voitaisiin tulkita pakoiluksi. Tosiasia on lisäksi, ettei Rehnin kansansuosion suksi sujuttele luistavimmillaan juuri nyt, jolloin unionin vastaiset tunteet puhuroivat.
Rehn on 49-vuotias. Hän on osaava ja rohkea ihminen, joka kasvaa korkoa ties kuinka mittaviin kansallisiin ja kansainvälisiin tehtäviin.
Keskustalle tilanne on piinaavan kiusallinen. Katseet nauliintuvat yhä tiiviimmin europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäkeen. Paine hänen ehdokkuudelleen on lähes sietämätön. Jäätteenmäkeen laskeutuu keskustan pelastamisen unelma.
Jos Jäätteenmäki kieltäytyy, hänen puolueensa on henkisen ja aatteellisen kuivuuden riesaama, rankkojen katovuosien vaarassa, ajopuu, jonka kellumisen maali on tuntematon. Päävastuun seilaavuudesta kantaa puheenjohtaja Mari Kiviniemi. Hän nousi toimeen taitavan kaupallisen markkinoinnin rummutuksella runsas vuosi sitten. Puoluekokous aivan ilmeisesti erehtyi. Tunaroinnin korjaaminen nielee aikaa ja voimaa.
Luokkajako lisää mellakkariskiä
Tuhoisat mellakat Englannin suurkaupungeissa ovat järkyttäneet brittejä. Englanti ei olekaan niin turvallinen kuin on uskoteltu. Ensi vuoden olympialaisten Lontoossa kannetaan painavoituvaa murhetta turvallisuudesta.
Mellakat syntyivät yllättäen. Poliisi ei varautunut niihin riittävällä kalustolla. Hallitus panosti rauhattomuuksien sammuttamiseen kasvattamalla poliisin valtuuksia ja julistamalla syyllisiä rangaistavan ankarasti.
Levottomuudet antavat vakavan viestin, myös suomalaisille. Massiivinen nuorisotyöttömyys, köyhyys ja yhteiskunnan luokkajakoistuminen taustoittavat kehityksen. Britannian vauras väestö elää ylenpalttisessa runsaudessa, mutta miljoonien kansalaisten arki uinuu ankeutta.
Tuskin on aihetta hämmästellä rauhattomuuksia, jos järjestysvallan miekan vimmaisan heiluttamisen lomassa pysähdytään ajattelemaan yhteiskunnan kokonaistilaa. Sen sävyä tummentavat median ammattilaisten syyllistyminen salakuunteluun ja poliisien lahjontaan. Poliitikkojen pöyristyttävät etuoikeudet muistetaan. Rappioitumisen juovat ovat syvät.
Ainoa pitävä tapa rauhoittaa Britannia on yhteiskunnan uudistaminen sosiaalisesti oikeudenmukaiseksi. Tämä tarkoittaa tuloerojen kaventamista, koulutusmahdollisuuksia varallisuuteen katsomatta, kunnon huolenpitoa kaikista ihmisistä. Muutosten aikaansaamiseen, mikäli ne tahdotaan tehdä, kuluu vuosikymmeniä, joten ikäviä uutisia saarivaltiosta yhä kuulunee.
Myös suomalaisilla piisaa opittavaa mellakoista. Pieni piiri kansalaisista on ökyrikkaita. Kosolti on kohtalaisesti toimeentulevia, mutta surullista on syrjäytyneiden joukon paisuminen. Pohjoismaisella hyvinvoinnilla aiheellisesti ylpeillyt Suomi on naarmuuntunut. Nykytilanteeseen sisältyy turvallisuusriskejä niin kuin muutamat joukkosurmat osoittavat, mutta asioiden määrätietoisella korjaamisella kyetään torjumaan ongelmien syventyminen.
Riittääkö Suomen eliitillä halu saattaa maa takaisin oikeaksi hyvinvointivaltioksi vai voittaako hyväosaisimpien ahneus? Parina viime vuosikymmenenä on toteutettu suunnilleen samansisältöistä, eriarvoisuutta kasvattavaa politiikkaa hallitusten kokoonpanoihin katsomatta.
Jyrki Kataisen kabinetti lupaa muutosta. Tämä jouduttiin tekemään vasemmiston suostuttamiseksi oikeiston paimentamaan liittoumaan. Teot ovat arvoitavissa muutaman vuoden kuluttua.
Hakkarainen on voittanut Porthanin
Suomen historian isäksi tituleerattu Henrik Gabriel Porthan syntyi Viitasaaren kirkkoherran poikana vuonna 1739 ja kuoli 65 vuotta elettyään. Viitasaari on vaalinut mainettaan Porthanilla. Nyt hieman vitsaillen tuumitaan, miten on käynyt.
Porthaniin nojautuminen edistää tänään hintelästi Viitasaaren kuvaa. Kaupungin eittämättä kuuluisin henkilö on kansanedustaja Teuvo Hakkarainen. Hän ropisti Viitasaarelle kuukaudessa muhevamman kuuluisuuden kuin mihin Porthanin nimellä on vuosisataisesti kyetty.
Jokainen merkkimies ja -nainen arvioidaan vuorollaan. Porthanin kuoltua piispa Jacob Tengström lausui: Porthan ei ollut varsinainen nero, mutta hänellä oli tervettä järkeä, oivallinen maku ja mainio muisti.