Imatralainen valtioneuvos Riitta Uosukainen otti uutiset Harri Holkerin kuolemasta vastaan raskain mielin.

- Harri Holkeri oli minulle hyvin tärkeä poliitikko. Olin vuoden 1982 presidentinvaaleissa valitsijamiehenä kannattamassa Holkeria presidentiksi ja eduskuntaan nousin itse vuotta myöhemmin, Riitta Uosukainen muistelee.

Uosukaiselle Holkeri oli puolueensa suunnannäyttäjä.

- Hän oli minulle kokoomuksen majakka. Holkeri oli erittäin isänmaallinen ihminen, ryhdikäs ja vastuullinen, Uosukainen kuvailee.

Uosukainen antaa arvoa myös sille, että Holkeri onnistui puolueen tuoreena puheenjohtajana Juha Rihtniemen seuraajana.

- Hänellä oli erittäin suuri ja vastuullinen tehtävä ja hän myös onnistui, Uosukainen kuvailee.

Korpivaelluksen päättäjä

Vuonna 1987 Kansallinen Kokoomus nousi pääministeripuolueeksi ensimmäistä kertaa 43 vuoteen. Tuolloin juuri Holkerista tuli pääministeri tasavallan presidentti Mauno Koiviston vahvalla tuella ohitse keskustan, kokoomuksen ja RKP:n kassakaappisopimuksen. Uosukaisen oli osaltaan Holkerin tukena päättämässä puolueen pitkällistä paitsiota.

- Minä itse olen lähtenyt politiikkaan tätä asetelmaa murtamaan. Harri Holkeri oli tuon hallituksen muodostamisessa Koiviston luottomies. Pääministerin tehtävään hän tarttui erittäin toimeliaasti ja vahvasti, Uosukainen muistelee.

Uosukaisen mielestä Holkeri kesti paineisen tilanteen hyvin, eikä valta Uosukaisen mukaan häikäissyt Holkeria. Uosukainen näkee Holkerin luoneen pohjaa kokoomuksen nykyiselle menestykselle.

- Tuolloinen tilanne oli koko puoluetta siivittävä ja niinhän siinä on käynyt, Uosukainen viittaa puolueen nykyiseenkin tilanteeseen.

Tuttu näky Helsingin kahviloissa

Uosukainen muistelee Holkeria vastuullisena valtiomiehenä, jolta löytyi huumoriakin.

- Huumorintajuinen mieshän hän oli varsinaissuomalaiseen tyyliin tosin, Uosukainen kuvailee Holkeria.

Viimeisinä vuosinaan Holkeri oli tuttu näky Helsingin kahviloissa myös Riitta Uosukaiselle.

- Helsingin kauppatorilla hän tapasi käydä rouva Snellmanin kahvilassa. Aina kun Harri Hermannia ei näkynyt pelkäsimme, että nyt hänen kuntonsa on mennyt huonompaan suuntaan. Hänen kanssaan oli aina ilo vaihtaa kuulumisia ja ihmiset lähestyivät häntä rohkeasti, Uosukainen sanoo.