Saarikko ymmärtää, että veretseisauttavaa vaalitappiota on pitänyt vatvoa melko kauan. Hän toivoo kuitenkin, että puolueväki lähtisi nyt pystypäin kohti tulevaa.

– Tietysti oppositioon joutuminen kahdeksan pääministerivuoden jälkeen on puolueelle iso muutos. Itse kuitenkin näen siinä paljon myös oppimisen mahdollisuuksia.

Saarikko kuvailee kevättä kummalliseksi.

– Tiukka vaalitaisto, perussuomalaisten hurja nousu ja vielä pitkittyneet hallitusneuvottelut siihen päälle. On ymmärrettävää, että viime kuukaudet ovat olleet peiliin katsomisen ja itsetutkiskelun aikaa meille keskustalaisille.

Saarikon mielestä paukkuja olisi nyt laitettava tuleviin haasteisiin; politiikan muutenkin mielenkiintoista syksyä sävyttää tammikuun presidentinvaalit, ja kuntavaalitkin ovat jo runsaan vuoden kuluttua.

Presidenttiehdokasasettelu kesken

Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen on ilmoittautunut toistaiseksi ainoana keskustalaisten presidenttiehdokaskanditaatiksi. Kunniasta kieltäytyneiden lista pitenee päivä päivältä.

Saarikko uskoo kuitenkin, että listaan saadaan vielä lisää nimiä. Ehdokasnimiä pallotellaan nyt päivittäin kylillä ja toreilla.

– Olemme halunneet kannustaa mukaan kaikkia niitä, joiden nimet ovat pyörineet ihmisten mielissä. Valitettavia kieltäytymisiäkin on jo pitkä lista, sanoo Saarikko ja nostaa esimerkiksi Olli Rehnin.

Saarikko on kuitenkin toiveikas, että Brysselistä Anneli Jäätteenmäki näyttää vielä vihreää valoa presidenttikampanjalle. Kielikursseillaan tällä hetkellä olevan Jäätteenmäen on toisaalta arvioitu olevan haluton kohtaamaan Paavo Lipposta vaalitenteissä, ja ottamaan taannoisen Irak-gaten uudelleen aukirepivää revanssia.

– Tottakai se on varmasti asia, jota hän miettii. Varmasti ne asiat joudutaan ja päästään käsittelemään keskusteluissa, jos tällainen tilanne tulee eteen. Itse ajattelen niin, että meidän kansalaisten lähtökohdasta olisi mielenkiintoisempaa, että presidenttiehdokkaat keskustelisivat ennemmin vaikkapa vuodesta 2030 kuin vuodesta 2003. Historia pitää perata ja tuntea, mutta meillä on käsillä niin isoja asioita, että olisi ehkä kohtuutonta käyttää se aika vaalikeskusteluissa menneiden vatvomiseen Suomen suunnan sijasta, napauttaa Saarikko suunnaten sanansa niin ehdokkaille kuin tiedotusvälineillekin.

Monta ehdokasta on parempi kuin yksi

Ehdokkaat saadaan lopullisesti selville syyskuun alussa ja Saarikon mieleen olisi mahdollisimman erilaisista ehdokkaista koostuva joukko. Paavo Väyrynen puolestaan toivoi keskiviikona Pohjanmaalla, ettei muita ehdokkaita astuisi esiin, sillä kallis esivaali rasittaisi muutenkin taloudellisissa vaikeuksissa olevan puolueen kukkaroa.

– Tietysti on hienoa, että kunniapuheenjohtaja on näin taloudellisesti, tyylilleen uskollisesti tätä tilannetta kommentoinut. Ehkä jos itsekin olisin ehdokkaana hänen tilanteessaan, toivoisin, että vastaehdokkaita ei tule. Mutta puoluejohdon näkökulmasta ja puolueen herättelyn kannalta minusta on hyvä, jos me saamme kisaan muitakin. Käydään ensin reipas esivaali, äänestetään, jäsenet valitsee ehdokkaan, ja sitten käydään riviin sinne muiden varteenotettavien kanditaattien kanssa, linjaa Saarikko.

Annika Saarikko uskoo, että muita tarjokkaita löytyy, mutta jos toisin käy, keskustan ehdokas on Paavo Väyrynen ja sitten tehdään sen puolesta töitä.

– Vaalitappion jälkimainingeissa olisi tietysti toivottavaa, että puolueen jäsenet kulkisivat yhteisrintamassa, mutta se vain on niin, että esimerkiksi Paavo Väyrynen herättää mielipiteitä lähes jokaisessa, kommentoi Saarikko Väyrysen viimeaikaisia, otsikoihin nousseita puheita.

Entisen pääministerin ja keskustajohtaja Matti Vanhasen esiintyminen Ylen A-studiossa keskiviikkoiltana kirvoitti demarien Mikael Jungnerin epäilemään Facebook-päivityksessään, että Vanhasen äänenpainot Suomen toiminnasta EU-talouskriisissä kuulostivat tulevan presidenttiehdokkaan puheilta.

– Olen huomannut samanlaista liikehdintää yhden sun toisen keskustalaisen, pitkän linjan poliitikon ympärillä, ja ymmärtääkseni Matti Vanhanen on torjunut, että hän olisi käytettävissä. Olen ymmärtänyt näin, että hän ei ole kiinnostunut tehtävästä.

Vaaleja vaalien perään

Annika Saarikko muistuttaa, että presidentinvaalien takana kolkuttelevat pian myös kunnallisvaalit. Niiden läheisyys tulee hänen mukaansa näkymään myös presidentinvaaleissa.

– On luonnollista, että jokainen puolue tuo kampanjaan itselle tärkeitä asioita. Ihan varmasti meidän ehdokkaamme puhuu ulko- ja turvallisuuspolitiikan lisäksi kotimaan muista ja sisäisistä asioista, toteaa Saarikko viitaten mm. keskustalle tärkeisiin kuntauudistuskuvioihin.

Jo nyt Saarikko ottaa puheeksi mielellään esimerkiksi kouluverkkoasiat.

– Meneillään on jonkinlainen keskittämisen vimma. Ei keskusta puolusta kuntien rajapyykkejä vaan lähipalveluja. Erityisen huolestunut olen esimerkiksi lukioverkon pienenemisestä, jollaista hallitus on toteuttamassa.

Annika Saarikko ilmoitti jo nyt YLE Turun Radion haastattelussa asettuvansa ehdokkaaksi vuoden 2012 kuntavaaleissa, vaikka työsarkaa kansanedustajana ja puolueen varapuheenjohtajana riittää muutenkin. Hän myöntää, että ratkaisuun vaikutti osaltaan se, että todennäköisesti perussuomalaiset tulevat kalastelemaan ehdokkaita samoilta apajilta keskustan kanssa.