Lisäksi valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ehdottaa suoria leikkauksia yrittäjien, maanviljelijöiden ja metsänomistajien toimeentuloon, Leppä toteaa.

- Sosialidemokraattien puheenjohtajan, valtionvarainministeri Jutta Urpilaisen ehdotus valtion tulo- ja menoarvioksi osoittaa, että ainakin demareilla on valmius harjoittaa eriarvoistavaa politiikkaa asuinpaikan perusteella.

"Pelot muuttuvat lihaksi"

Lepän mukaan ehdotus valtion budjetiksi vuodelle 2012 muutti lihaksi keväällä esiin nousseet pelot hallitusohjelman sisältö- ja talouskirjausten ristiriidasta.

- Suurta ymmärtämättömyyttä demarijohtajan näköalattomassa linjassa ovat leikkaukset Suomen biotalouteen. Ehdotuksessa ollaan valmiita esimerkiksi romuttamaan edellisten hallitusten hyvä perintö bioenergian käytön lisäämisessä, Leppä sanoo.