Omaa jättäytymistä presidenttikilvasta Kiviniemi perustelee sillä, että kisaan tarvitaan omaa halua ja perheentukea, joita kumpaakaan hänellä ei tehtävää varten ole. Kiviniemi onkin kannustanut vanhempia valtiomiehiä ja -naisia tavoittelemaan presidentin tehtävää.
Tällä hetkellä keskustan presidenttiehdokkaaksi pyrkiikin yksi vanhempi valtiomies.
- Paavo Väyrynen on erittäin kokenut poliitikko, hän on tietyllä tavalla omassa luokassaan pitkän kokemuksensa vuoksi, Kiviniemi toteaa.
- Olen sitä mieltä että hän on myös erinomainen ehdokas.
Väyrysen haastajaksi odotetaan europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäkeä. Vielä ratkaisuaan panttaavassa Jäätteenmäessä Kiviniemi näkee ehdokkaan, jonka takana keskustaväki olisi yksituumaisesti. Kiviniemi ei tiedä Jäätteenmäen kantaa ehdokkuuteen.
Kiviniemi kiistää puolueen ongelmat
Kiviniemi kumoaa väitteet, joiden mukaan keskustan nykytila on surkea. Ympäri Suomea kiertänyt Kiviniemi vakuuttaa, että kentällä on hyvä henki. Keskustan alennustila on Kiviniemen mukaan tiedotusvälineiden luoma kuva.
- Keskustan aktiiviväellä on todella vahva halu viedä puoluetta eteenpäin ja nousta tästä huonosta gallupkannatuksesta, Kiviniemi kertoo.
Itseensä kohdistuneen kritiikin Kiviniemi torjuu samalla varmuudella. Hänen mukaansa tuki puheenjohtajalle on vahva, eikä kritiikki ole sitä heikentänyt.
- Ainahan puolueen puheenjohtajia arvostellaan. On ihan luonnollista, että kritiikkiä esitetään, Kiviniemi toteaa.