Soraääniä on kuulunut jopa hallituksen sisältä, kun muiden muassa sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) kritisoi peruspalveluministerin toimintaa.

- Ajatus lakiluonnoksen ottamisesta uuteen tarkasteluun ei vastaa neuvotteluissa saavutettua yhteisymmärrystä. Hallitusohjelma sitoo kaikkia, Risikko toteaa.

Risikko on itse ollut valmistelemassa lakiluonnosta viime hallituskaudella. Guzenina-Richardson on aiemmin todennut hänelle olevan kunnia-asia jatkaa Risikon vanhuspalvelulain luonnoksen työstämistä. Guzenina-Richardsonin mukaan kyse ei kuitenkaan ole takinkäännöstä.

- En ihan ymmärrä, miksi ja miten se nyt takinkäännös voisi olla. Olen aivan varma, että jos minä en näitä muutoksia tekisi, niin eduskunnan palautteen perusteella ne samat korjaukset tulisivat ajan myötä eteen, Guzenina-Richardson sanoo.

Aikataulu pitää tarkastelusta huolimatta

Risikko on todennut, että luonnos on poikinut enimmäkseen myönteistä palautetta. Guzenina-Richardsonin mukaan lausuntokierroksen perusteella luonnoksessa on paljon hyvää, mutta siihen ei sisälly esimerkiksi kotihoidon laatusuosituksia.

- Kun laitoshoitovaltaisuutta halutaan purkaa, niin kuin lain henki on voimakkaasti linjannut, niin silloin kotihoidon tukena on oltava riittävästi työtekijöitä, Guzenina-Richardson sanoo.

Guzenina-Richardson ei usko, että lakiluonnoksen tarkastelu viivästyttää lakia. Hallitusohjelman tavoitteen mukaisesti laki astuu voimaan aikaisintaan vuonna 2013

- Kun lakia kehitetään yhteistyössä ja viedään eduskunnan päätöksentekoon, niin me saamme hyvän lain vuoden 2013 aikana, Guzenina-Richardson uskoo.

Professori: Normaalia toimintaa

Turun yliopiston professori Sirkka-Liisa Kivelä ei pidä peruspalveluministerin toimintaa erikoisena. Kivelän mukaan kyse on tavallisesta lausuntokierroksen jälkeisestä menettelystä.

- Kyllähän kuka tahansa ministeri lausuntokierroksen jälkeen lukisi lausunnot ja katsoisi, aiheuttavatko ne jotain muutoksia siinä laissa.

Kivelän mukaan julkisuudessa on käyty asiasta yllättävänkin paljon keskustelua.

- Ehkä lehdistössä on otettu vähän yliampuva kanta ministerin lausuntoihin, Kivelä miettii.