Puoluekokous päätti kuitenkin, ettei puolue voi virallisesti asettua minkään muun kuin oman puolueen ehdokkaan tueksi. Puoluevaltuusto ei siis saanut täysin vapaita käsiä ehdokaspäätökseen.

Puoluekokous äänesti luvuin 142 - 59, että valtuusto voi vain päättää oman ehdokkaan nimeämisestä tai nimeämättä jättämisestä. Valtuusto ei voi virallisesti viedä puoluetta muiden puolueiden ehdokkaiden, esimerkiksi kokoomuksen todennäköisen ehdokkaan Sauli Niinistön tueksi.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on kysynyt puolueen presidenttiehdokkaaksi esimerkiksi europarlamentaarikko Sari Essayahia, mutta ei ole vielä saanut vastausta. Essayah sai puoluekokouskeskustelussa eniten kannatuspuheenvuoroja puolueväeltä.

Väliaikaiseksi puoluesihteeriksi valittiin puolueen viestintäpäällikkö Asmo Maanselkä Jyväskylästä. Valinta parantaa hänen mahdollisuuksia, kun varsinaista puoluesihteeriä valitaan loppuvuodesta.