Nokian yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Esko Aho kertoo tuttavuutensa Altti Seikkulan kanssa alkaneen 1970-luvun alussa, kun Seikkula aloitti työnsä Vetelissä kunnansihteerinä.

- Me opimme tuntemaan toisemme varsin hyvin jo noilta vuosilta. Vaikka elämänurat kohtasivat myöhemmin työtehtävissä ja monissa muissa asioissa, niin kyllähän nuo vuodet, kun ystävystyimme, olivat todella tärkeitä. Ne loivat perustan keskinäiselle luottamukselle, samanlaiselle maailmankatsomukselle ja ajattelutavalle, joka helpotti asioiden hoitoa monissa asioissa, miettii Aho.

Esko Ahon sanoo menettäneensä Altti Seikkulan poismenossa paitsi tärkeän työtoverin myös henkilökohtaisen ystävän.

- Tämä on todella suuri menetys hänen perheelleen mutta myös meille ystäville.

Pääministerin erityisavustajana Altti Seikkula toimi Esko Ahon hallituksessa 1991-1995.

- Altin toimintatapaa kuvaa hyvin se, että hän ystävystyi hyvin monen ihmisen kanssa. Olen tänään vaihtanut ajatuksia monen tuon ajan avustajakuntaan kuuluneen kanssa. Monesta tuli Altille loppuelämäksi hyvä ystävä. Hän oli henkilö, jota on helppo lähestyä.

Optimismi ja tulevaisuudenusko tarttuivat muihin

- Hän myös jaksoi olla kiinnostunut paitsi työtehtävistä, myös henkilökohtaisista asioista. Hän oli sen vaikean ajan oloissa meidän oman keskustaryhmämme - tietyllä tavalla - hengen ylläpitäjä. Hän oli monta kertaa vaikuttamassa siihen, että kun vaikeita asioita kohdattiin, niin niistä selvittiin. Altin optimismi ja tulevaisuudenusko tarttui myös muihin.

Esko Ahon mukaan Altti Seikkula loi 1990-luvun alun vuosina erityisavustajana toimiessaan yhteistyöverkoston, jota pystyi maakuntajohtajana taitavasti hyödyntämään.

- Altti oli pidetty kaikilla suunnilla, hänellä oli ystäviä kaikista yhteiskuntapiireistä. Sillä tavalla hän teki todella arvokasta työtä Keski-Pohjanmaan hyväksi.

Määrätietoinen vaikuttaja

Ahon mukaan Altti Seikkula ei koskaan kysynyt, mitä hyötyä hänelle itselleen näistä oli.

- Hän oli aina valmis tarttumaan asioihin ja hoitamaan niitä määrätietoisesti ja pyyteettömästi. Hänen kaltaisiaan tämä yhteiskunta tarvitsisi paljon enemmän. Ilman tällaista työtä Keski-Pohjanmaakaan ei olisi pärjännyt.

- Kun katsoo viime aikojen ratkaisuja Keski-Pohjanmaan osalta, Altti Seikkula kytkeytyy niihin kaikkiin. Hänet tunnettiin keskipohjalaisena ja hän oli ylpeä keskipohjalaisuudestaan. Kun hän on nyt poissa, niin Keski-Pohjanmaan riveihin tulee iso aukko, pohtii Aho.

Kaikkein suurimman menetyksen ovat Ahon mukaan kokeneet Altti Seikkulan läheiset. Heille hän osoittaa lämpimän osanottonsa.

- Muistan aina kiireiden ja vaikeiden aikojen ja hankalien päätösten keskellä hän jaksoi ajatella omaa perhettään, jonka tulevaisuus oli hänelle tärkeä. Läheiset olivat myös tärkeä osa Altti Seikkulan elämäntyötä.