Vuoden 2012 presidentinvaalista rakentuu arvokas kilpailu, vaikka kauan pelättiin, ettei tarjolle löydy kunnon kandidaatteja, kun eduskunta on riisunut valtionpäämiehen toimen keveäksi. Jäljelle on jätetty kunniakomppania, porilaisten marssi ja Mäntyniemi. Kelpo kulisseja ne ovat. Tehtävän paino riippuu haltijasta. Vahva persoona korvaa ohuen vallan purevalla vaikutusvallalla. Se on usein enemmän kuin ehdoton oikeus kunniamerkkien, arvonimien ja muiden pikkujuttujen junailussa.
Kokoomuksessa porottaa aurinko. Sauli Niinistö on puolueen ehdokas. Asetelmat ovat hellineet häntä, mutta kansanvaali ei ole läpihuutohuhuilu, vaikka mielipidetutkimukset näin rummuttavat. Eeva Kuuskosken, Riitta Uosukaisen ja Elisabeth Rehnin luisut muistetaan.
Paavo Lipposen innostuminen presidenttiehdokkaaksi on loistava ratkaisu. Se betonoi SDP:n menestyksen pohjaa. Meriitillisesti Lipponen on kiistaton ykkönen. Takana ovat hienosti hoidetut kahdeksan vuotta pääministerinä ja neljä vuotta eduskunnan puhemiehenä. Lipposessa pesii johtajuus. Sauli Niinistö jää ansioissa Lipposen taakse. Niinistön populistisuus ja kamreerimaisuus eduskunnan puhemiehenä ärsyttivät parlamentaarikkoja ja eduskuntakoneistoa. Kansa taputti, mutta aidointa johtajuutta on suunnan näyttäminen eikä suosion kalastelu mielistelyllä.
Lipposen ansiot ja elämäntyö oikeuttavat kutsumaan häntä valtiomieheksi. Niinistölle tämän kunnian harva vielä suo. Silti Niinistö voi voittaa ja Lipponen hävitä kilvan.
Niinistön ja Lipposen pulmana on yksituumaisuus kokoomuksen ja SDP:n hallituksissa. He johdattivat Suomen euroon. Kansan tahtoa ei kyselty. Muutoinkin he askelsivat samajalkaisina. Lähestyvässä vaalissa he lapioimalla lapioivat keskinäisiä eroja, mutta onnistuminen on epävarmaa.
Keskustataustainen tasavallan presidentti on Suomea luotsannut noin 35, sosiaalidemokraattinen 30 ja kokoomuslainen 16 vuotta. Edistyspuoluelainen presidentti on vallinnut 10 vuotta. Mannerheim oli päämiehenä puolueettoman ammattisotilasuran kokeneena, mutta hänen oikeistolaisuutensa tiedetään. Korkean toimenhaltijan aatesävy on vaihdellut, mikä on hyväksi demokratiassa.
Keskustan tilanne rempsottaa levällään kuin Jokisen eväät. Puolue harhailee johtajuuskriisisenä, jonka aikanaan kokivat niin sosiaalidemokraatit kuin kokoomus. Mari Kiviniemi on heikko puheenjohtaja eivätkä varapuheenjohtajat käy pitävistä tiileistä. Todennäköistyvä mahdollisuus on, että Kiviniemi ilmoittaa vuodenvaihteen tienoolla, ettei hän ole käytettävissä puheenjohtajaa valittaessa kesäkuussa 2012. Paine tähän kasvaa äänettömästi hiipien. Vain keskustan kannatuksen kääntyminen nousuun muuttaa näyn.
Niinistön ja Lipposen mittelö paineistaa keskustaa. Paavo Väyrynen on taatusti pätevä. Vuosikymmenien hanakka pyrky on jyrsinyt miehen arvon. Talouskomissaari Olli Rehn täyttää mitat, monelta siivulta jopa muita kandidaatteja paremmin, mutta EU-sidokset niittaavat Rehnin lipposlaisniinistöläiseksi. Tämä muodostaa riskin äänestäjien silmissä ja avaa valtatien perussuomalaisten Timo Soinille.
Jäljelle jää europarlamentaarikko ja entinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki. Hänen ehdokkuutensa järisyttäisi taistoa siten kuin Lipposen suostumus. Jos keskusta tosissaan sitoutuu Jäätteenmäkeen ja hän suostuu, presidenttikoitos pelmahtaa rasakaksi. Jäätteenmäki ehkä etenisi finaalikierrokselle, johon muilta keskustalaisilta puuttuvat eväät. Keskustan paluu kolmen suuren puolueen joukkoon nopeutuisi. Onko tämän lahjan Mari Kiviniemi ja häntä vyöttävä cityliberaalijoukkio kypsä nielemään?
Koko Suomen Metsäkeskus vaarassa jäädä Helsinkiin
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen päättää koko Suomen metsäkeskuksen sijainnin. Pitkään esillä olivat Joensuu ja Jyväskylä. Molemmille löytyvät perusteet. Edellinen ministeri Sirkka-Liisa Anttila olisi päätynyt jompaan kumpaan, mutta seuraaja nyörittää asian tavallansa.
Joensuu lienee tippunut. Tilalle on noussut, yllätys, yllätys, Helsinki. Sen sanotaan kilpailevan Jyväskylän kanssa.
Hinku metsäkeskuksen helsinkiläisyyteen kasvaa, vaikka metsät kasvavat, alan teollisuus ja puunjalostaminen tapahtuvat maakunnissa. Tuoreen hallituksen kiusaus on suosia Helsingin paisuttamista eikä se miellä maakuntia ja niiden kasvukeskuksia siten kuin Matti Vanhasen ja Mari Kiviniemen kabinetit, vaikka niidenkin ote huojui.
Nyt kaivataan maakuntiin valppautta, määrätietoisuutta ja yhteistyön ketjutusta siihen katsomatta, mitkä puolueet istuvat hallituksessa tai oppositiossa. Teot ratkaisevat maakuntien elinvoiman.
Salaileva yliopisto on ihmeellisyys avoimessa yhteiskunnassa
Yliopistoja mainostetaan kriittisen tiedon, tutkimuksen ja avoimuuden kehtoina.
Jyväskylän yliopistokampus on jumiutunut salailun puistoksi, pikkukähmäilyn harrastamoksi.
Ensiksi yliopiston hallitus korotti rehtorin kuukausipalkan 15 000 euroon. Se ylittää maan korkeimpien virkamiesten ansiot. Hallituksen päätös salattiin. Onneksi Jyväskylän Ylioppilaslehti uskaltautui paljastajaksi. Ja pian konsistori tarkisti hallituksen palkkiot. Myös tämä päätös salattiin.
Voi herranen aika! Mitä aikaa Jyväskylän yliopistossa eletään? Yliopisto vaeltaa kaukana pörssiyhtiöiden tiedottamisen tasosta, vaikka sen kuuluisi toimia vähintään niiden sarjassa. Tärkeän yhteisön mielikuva sidosyhteisöissä vaurioituu.