Paavo Lipposen ilmoittautuminen SDP:n presidentinvaalikampanjaan herättää tyytyväisyyttä kentällä. Puolueen tuore imatralainen kansanedustaja Jukka Kärnä näkee Lipposen olevan suomalaisille mieluinen johtaja.

- Kyllä tässä NIinistölle kaivataan vastavoimaa. Itse tervehdin Paavo Lipposen ehdokkuutta hyvillä mielin. Nyt näyttää siltä, että näinä aikoina Suomen kansa kaipaa vahvaa johtajaa, Kärnä sanoo.

Lipposen presidenttihaaveet yllättivät SDP:n puskista. Tämän allekirjoittaa myös Kärnä.

- Lipposen osalta olemme tottuneet siihen, että hän ei sanomisiaan helpolla pyörrä ja kerranhan hän jo ehti presidenttiehdokkuudesta kieltäytyä, Kärnä pohtii,.

Lipponen puhuttanut kentällä

SDP:n presidenttiruletissa on Lipposen lisäksi tähän mennessä pyöritetty mm. Eero Heinäluoman ja Lasse Lehtisen nimiä. Näistä varsinkin Lipponen ja Heinäluoma ovat monelta osin kuin samasta puusta veistetyt. Kärnä ei näe tässä ongelmaa.

- Molemmat ovat vahvoja persoonia. Ja niin ovat sekä Lasse Lehtinen ja Sauli Niinistökin, Kärnä luettelee.

SDP:n vahvan ja perinteikkään Kymen piirin toiminnanjohtaja Juha Kähärä myöntää, että kentällä Lipposen ehdokkuusspekulaatio on herättänyt vilkasta keskustelua.

- Lipposen ehdokkuus on otettu hyvillä mielin vastaan. Toki on myönnettävä, että myös Lipposen iästä on puhuttu, mutta itse en usko sen olevan ongelma, Demaripiirin toiminnanjohtaja Juha Kähärä sanoo.

Sekä Kärnä että Kähärä uskovat Lipposen sähköistävän esivaalia.

- Sähköistää tilannetta, saadaan keskustelua myös meidän esivaalista. Kyllä näen, että Lipposella on mahdollisuuksia haastaa nimenomaan Niinistö. Tämä jo siksikin, että Niinistö ja Lipponen ovat olleet samassa hallituksessakin, Juha Kähärä pohtii.

Myös Kärnä odottaa puolueelleen jännittävää esivaalia.

- Tämä ehdokasasettelu on menossa siihen suuntaan, että puolueemme tarvitsee neuvoa-antavaa jäsenäänestystä. Nyt ehdokasasetteluun todella tuli virtaa, Kärnä sanoo.

On SDP:n ehdokas sitten kuka tahansa uskovat sekä Kärnä että Kähärä SDP:n ehdokkaan kykenevän haastamaan Niinistön presidentinvaaleissa.

Soinille tuskin tukea toisella kierroksella

Entä miten SDP:n kentällä laitetaan suut siinä tapauksessa, että presidentinvaalin toisella kierroksella vastakkain ovatkin Kokoomuksen Sauli Niinistö ja Perussuomalaisten Timo Soini?

- Varmasti siinä tilanteessa Niinistö on aika monen mielessä. Mielestäni Timo Soini on puolueelleen erittäin hyvä puheenjohtaja, mutta presidenttiainesta hänessä ei ole. Enkä toisaalta usko myöskään perussuomalaisen kentän haluavan häntä presidentiksi, sillä silloin he menettäisivät valovoimaisen puheenjohtajan, Kärnä pohtii.