Anttila sanoo, että hän on saanut pyyntöjä eri puolilta Suomea yksittäisiltä ihmisiltä ja omalta piirijärjestöltään. Anttilan mukaan asia on nyt ajankohtainen, kun muidenkin puolueiden asettelu alkaa olla selvillä. Keskustan esivaali kaipaa virkistystä, sanoo Anttila.
- Kannan suurta huolta siitä, että keskustalle tulee kunnon esivaali ja jos minua siinä tarvitaan, niin siltä pohjalta olen sitä harkintaa nyt tekemässä, että se vaali vilkastuisi. Lopullista päätöstä teen vasta sen jälkeen, kun katselen ja keskustelen omieni kanssa täällä omassa piirissä, sanoo Anttila.
Anttila kertoo tekevänsä päätöksensä elokuun aikana.
Tähän mennessä keskustalaisista on presidenttiehdokkuudesta ollut julkisesti kiinnostunut vain Paavo Väyrynen. Sirkka-Liisa Anttila toivoo puolueestaan ehdolle jäsenvaaliin myös mm. Seppo Kääriäistä ja Anneli Jäätteenmäkeä.
Asiasta kertoi ensimmäisenä lahtelainen maakuntalehti Etelä-Suomen Sanomat.