Norjan sosiaalidemokraattisten nuorten leirille kohdistunut joukkoteloitus ei saanut Ruotsin ja Suomen aatesiskoja ja -veljiä säikähtämään - päin vastoin. Jäsenmäärähakemusten määrään tuli selvä piikki ainakin demarinuorten ja kokoomusnuorten kohdalla. Myös Vihreillä jäsenmäärässä tapahtui lievää nousua.

- Tietysti huomio on hyvä asia, vaikka tällaista huomiota ei tietenkään koskaan olisi toivonut kohdalle sattuvan. Mutta ymmärrän, että tapaus herätti sympatiaa ja sai liittymään sellaisia ihmisiä, jotka ovat kenties jo miettineet asiaa pidempään, sanoo Timo Kontio, Demarinuorten puheenjohtaja.

Demarinuorille tuli jäsenhakemuksia Norjan tapahtumien viikonloppuna parikymmentä ja kokoomusnuorille tapahtuman jälkeisenä viikkona 30-40. Vihreiden nuorisojärjestö sai muutamia jäsenhakemuksia enemmän kuin normaalisti.

Jäsenmäärät laskeneet 70-luvulta

Pitkässä linjassa poliittisten nuorisojärjestöjen vetovoima on silti selvästi heikentynyt jo 1970-luvulta lähtien. Valtionavustuksia jakavan opetusministeriön mukaan selvä trendi on, että nykynuoret osallistuvat, mutta eivät sitoudu. Demarinuorissa uskotaan, että syynä vähäiseen osallistumiseen ovat uudet vaikuttamisen keinot.

- Sosiaalinen media on luonut erilaisia vaikuttamisen väyliä. En kuitenkaan näe sitä uhkana, sillä kyllähän mekin käytämme sosiaalista mediaa paljon omassa toiminnassamme. Ylipäätään olen sitä mieltä, että yhteiskunnallista aktiivisuutta ei ole tuettu riittävästi, vaan on annettu nuorten passivoitua, Kontio sanoo.

Suorat kannanotot lisänneet suosiota

Nuorisojärjestöjen mukaan äkilliset jäsenpiikit ovat tyypillisiä suurten tapahtumien tai kannanottojen yhteydessä. Kristillisdemokraattisilla nuorilla jäsenhakemusten suman aiheutti viimesyksyinen homokeskustelu, perussuomalaisilla puolestaan taannoinen keskustelu moniavioisuudesta, kertoo Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Simon Elo.

- Jäseniä liittyi paljon juuri ennen Norjan tapahtumia, kun otimme kantaa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden ViNo:n esitykseen moniavioisuuden sallimisesta Suomessa. Toinen suuri piikki oli, kun vaadimme, että Suomesta tehdään virallisesti yksikielinen valtio. Tällaiset selkeät kannanotot ovat aiheuttaneet kiinnostusta toimintaamme kohtaan.

Vahvimmat puolueet säilyvät

Poliittisten nuorisojärjestöjen tulevaisuuden näyttänee aika. Jäsenmääriään ovat viime vuosina jatkuvasti kasvattaneet perussuomalaisten nuorten lisäksi vihreät ja vasemmistonuoret - alamäkeä on sen sijaan ollut sosiaalidemokraattien ja keskustan nuorisojärjestöillä.

Kontio uskoo, että kaikki nuorisojärjestöt säilyttävät paikkansa.

- Kun Suomea kerran johdetaan puoluepolitiikasta lähtien, niin uskoisin, että jokaisella poliittisella nuorisojärjestölläkin on oma paikkansa yhteiskunnassamme.

Perussuomalaisten Elo puolestaan uskoo, että elossa pysyvät vain vahvimmat.

- Uskon siihen, että vahvat kolme puoluetta tulevat jatkossa olemaan kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset. Itse näkisin, että näiden kolmen puolueen nuorisojärjestöt voivat kasvattaa jäsenmääriään, koska niille on tilaus olemassa. Muiden osalta epäilen, että laskusuhdannetta on odotettavissa.