Timo Laaninen katsoo, että nykyinen hallitus ei tiedä, miten euron pahin kriisi ratkaistaan. Laaninen arvostelee, ettei Jyrki Kataisella ja Jutta Urpilaisella ole myöskään käsitystä kotimaassa vaadittavista toimenpiteistä.

- Mielestäni keskustalla ei ole varaa neuvoa hallitusta, kun katsotaan heidän toimintaansa viime hallituskaudella. Silloin aloitettiin Suomen ennätysnopea velkaantuminen ja EU:ssa toimittiin ajopuun lailla. Keskustan valtakaudella piikki kriisimaihin oli auki ja lainan vakuuksista ei ollut puhettakaan, toteaa Viitanen.

Viitasen mukaan Suomen europolitiikkaa on uuden hallituksen aikana kiristetty, ja hallituksella on nyt selkeä linja sekä Euroopassa että Suomessa.