Asikaisen mukaan tarvitaan portaita, joissa vapaus lisääntyy asteittain. Keskustelu avovankiloista nousi esiin, kun Vanajan vankilassa Hämeenlinnassa vesurisurmasta tuomiotaan suorittanut nainen ei palannut vankilaan työpäivän jälkeen.

Luvattapoistumisia ja karkaamisia ei voida täysin karsia, sanoo Tuula Asikainen.

- Sataprosenttiseen varmuuteen ei voida koskaan päästä. Tämä on vähän samanlainen asia kuin yksittäisen henkilön uusimisriskiarviointi tai vaarallisuuden arviointi. Yksilötasolla sellaista riskiä on mahdoton täysin luotettavasti arvioida. Aina siihen sisältyy jonkunlainen riski.

Tuula Asikaisen mukaan luvattapoistumiset ovat viime vuosina pysyneet ennallaan ja karkaamiset jopa laskeneet.

Arviota käydään jatkuvasti

Esimerkiksi avovankilaan sijoittamiseen liittyvää arviointia käydään Asikaisen mukaan jatkuvasti. Hän sanoo arvioinnin olevan hyvällä tasolla. Mitä tulee rikoksentekijän ensikertalaisuuden määritelmään, se on säädetty rikoslaissa, jonka eduskunta on hyväksynyt.

Sisäministeri Päivi Räsäsen sanoo torstain Hämeen Sanomien haastattelussa, että henkilön, jonka taustalla on useita henkirikoksia, tämän soveltuvuutta avovankilaan on mietittävä.

Räsäsen mielestä pitää kiireellisesti ottaa tarkasteluun myös se, onko kohtuullista, että vanhaa tekijää kohdellaan ensikertalaisena, mikäli hän on elänyt kolme vuotta nuhteettomana. Vähintään koeaikaa tulisi pidentää kolmesta vuodesta edes viiteen vuoteen, sanoo Räsänen.