- Tänä aamuna pystyimme lukemaan lehdistä, että Italian ja Espanjan valtionvelkojen korot ovat nousseet uuteen ennätykseensä. Se on äärettömän huolestuttava ja pelottava ajatus, Katainen totesi YLE TV1:n Aamu-tv:ssä.

Kataisen mielestä nyt ei ole olennaista, millaisia voittoja tai tappioita Suomi sai Kreikan tukipakettipäätöksessä. Tärkeintä on, että uhkaava kriisi ehkäistään ennalta.

- Koko Eurooppa on erittäin vaarallisessa tilanteessa. Olennaisinta on, että kaikissa euromaissa hallitukset tekevät määrätietoisia, vahvoja toimenpiteitä, joilla ne osoittavat selvästi, että kyseinen maa on kykenevä ottamaan velkaantumiskehityksen haltuun.

Kataisen mukaan toimenpiteet voisivat olla menoleikkauksia, veronkorotuksia ja muita rakenteellisia uudistuksia.

Katainen peräänkuulutti toisesta ihmisestä välittämistä

Katainen kommentoi Aamu-tv:ssä myös Norjassa toissaviikolla tehtyjä joukkomurhia. Hän kyseenalaisti, olisiko veriteot pystytty ehkäisemään pelkällä viranomaisten toiminnalla.

- Kenen viranomaisen olisi pitänyt huomata, että mies on näin vaarallinen, jos hänellä ei ole diagnosoitua sairautta tai läheiset eivät ole indikoineet, että hän on vakavasti sairas, Katainen kysyi.

Katainen kertoi, että hallitus aikoo Norjan tapahtumien vuoksi käydä läpi Suomen lainsäädäntöä. Toimenpiteitä hän vaatii myös kansalaisilta.

- Jos me näemme, että kaverilla menee huonosti, olemme yhteydessä joko häneen tai tarvittaessa viranomaisiin. Jos me näemme, että Internetissä on keskustelua, joka ylittää tavanomaisen ymmärryksen, siitä pitää informoida, Katainen antoi esimerkkejä.

Enempää viranomaisvalvontaa Katainen ei toivoisi.

- Pelottava ajatus on, että tämmöisten tapahtumien jälkeen me menisimme poliisivaltion tai viranomaisyhteiskunnan suuntaan. Se ei olisi enää se sama vapaa yhteiskunta, jota olemme halunneet vaalia.