Lohi kertoo kannanotossaan pitävänsä Tuomiojan esitystä huonosti harkittuna. Lohen mukaan aseiden säilyttäminen seurojen tiloissa ei ole käytännössä mahdollista.

Lisäksi hän pitää satojen aseiden säilyttämistä samassa paikassa isona riskinä. Lohi sanoo myös, että iso osa metsästäjistä ei kuulu mihinkään seuraan, vaan metsästelee esimerkiksi pienriistaa itsekseen.

Lohi on eduskunnassa aselakiin liittyvät asiat käsittelevän hallintovaliokunnan jäsen. Lohi kannattaa kuitenkin puuttumista järeiden itse lataavien käsiaseiden hankintaan ja hallussapitoon.