Etyjin arvioijat julkistivat torstaina Suomen huhtikuisten eduskuntavaalien raporttinsa. Siinä muun muassa ohjeistettiin Yleä kehittämään tapoja, miten kaikki vaaleihin osallistuvat poliittiset puolueet pääsisivät oikeudenmukaisesti ja syrjimättä esittämään näkemyksiään.

- Otamme ohjeet vakavasti vastaan ja harkitsemme, miten voisimme ottaa pienet puolueet seuraavissa vaaleissa paremmin huomioon. Olemme jo pitkään miettineet, miten voisimme tuoda vaalikeskusteluissa hallituksessa olevat puolueet ja pienemmät puolueet tasapuolisemmin esiin. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki puolueet saisivat vaalikeskusteluissa käyttöönsä saman ajan, sanoo viime eduskuntavaalien Ylen vaalikeskusteluiden apulaistuottaja Matti Virtanen.

Kiljunen: Ohjeistus myös kaupalliselle medialle

Usein vaalitarkkailijana itsekin toimineen entisen kansanedustajan Kimmo Kiljusen (sd.) mukaan etenkin julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden on kiinnitettävä huomiota pienten puolueiden esille pääsemiseen. Kiljunen ei kuitenkaan jättäisi keskustelua pelkästään yleisradiotasolle, vaan nostaisi esiin myös kaupallisen median roolin.

Tasapuolisempi julkisuus ei kuitenkaan tarkoita Kiljusen mukaan sitä, että pienen puolueen yksittäiselle ehdokkaalle ja isolle puolueelle pitäisi antaa julkisuudessa sama aika.

Kiljunen muistuttaa, että medialla on yhä enemmän valtaa ja siten myös suuri vastuu siitä, keitä nostetaan julkisuuteen. Ilmiö ei kosketa pelkästään Suomea, vaan yleisesti ottaen länsimaita.

Esteettömyyttä äänestyspaikoille

Kiljunen ei ollut tutustunut vielä torstaina julkaistuun Etyjin raporttiin, mutta YLE Uutisten nostamien esimerkkien perusteella hän ei yllättynyt raportin sisällöstä. Esimerkiksi vaalirahoitukseen liittyviä kysymyksiä hän pitää yhä isona asiana.

Kiljusen mukaan Suomen vaalit hoidettiin hyvin. Hän pitää Etyjin huomioita lähinnä hienosäätönä.

Vaalirahoituksen avoimuuden lisäksi Etyjin tarkkailijat harkitsisivat rahallisen tuen antamista myös eduskunnan ulkopuolisille puolueille.

Tarkkailijoiden mukaan myös vammaisten äänestysmahdollisuuksia pitäisi kehittää. Esimerkiksi pyörätuoleilla ei päässyt kaikkiin äänestyspaikkoihin. Osasta äänestyspaikoista puuttui lisäksi pyörätuolilla kulkeville tarkoitettu äänestyskoppi. Myös näkövammaisten vaalisalaisuuden toteutumiseen tulisi kiinnittää huomiota, sillä he tarvitsevat äänestäessään avustajan apua.

Kiljunen on tyytyväinen, että vaalitarkkalijat seurasivat Suomen vaaleja. Hänen mukaansa asialla on enemmän merkitystä kansainvälisesti. Kiljunen toivoo, että vaaleja ryhdytään seuraamaan maailmalla enemmän.