Jyrki Kataisen mukaan hyvin moni asia on vielä auki aamupäivän työryhmätyöskentelyn jälkeen. Saksa ja Ranska pääsivät sopuun, mutta huippukokouksessa joudutaan silti vääntämään monista yksityiskohdista. Saksan ja Ranskan sopu ei tyydytä täysin Suomea.

- Osasta ollaan samaa mieltä, osasta ei, Katainen sanoi juuri ennen huippukokouksen alkua.

Kataisen mukaan kriisi on ennennäkemätön.

- Olemme tekemisissä sellaisen kriisin kanssa, jollaista ei ole maailmassa koskaan nähty. Finanssikriisejä on ollut muuallakin, mutta sellaisia, joissa kokonainen näin laaja valuutta-alue on tälläisessä turbulenssissa, sitä ei ole aikaisemmin nähty, Katainen sanoi.

- Tilanne on äärimmäisen vakava ja vaarallinen, hän jatkoi.

"Päätöksiä pitää uskaltaa tehdä"

Kataisen mukaan ei ole olemassa koulukirjaesimerkkiä siitä, mitä pitäisi tehdä. Päätöksiä pitää kuitenkin osata tehdä.

- Pitää uskaltaa tehdä päätöksiä vajavaisten tiedon varassa ja perusteltujen olettamusten varassa. Kun ei ole faktoja, mielipiteet voivat olla erilaisia eri maissa, mutta siitä huolimatta pitää tehdä päätöksiä.

Katainen kuitenkin muistutti, että tuloksista tai siitä, ovatko päätökset oikeita, kenelläkään ei ole varmuutta.

- Välttämättä päätökset eivät johda huonompaan tilanteeseen, mutta vaikutus ei ole välttämättä se mitä haetaan.

- Pitää avoimesti tunnustaa, että tilanne on omalaatuinen ja vakava, Katainen toisti uudelleen.

Kataisen mukaan Suomi on ollut neuvotteluissa joustava ja rakentava vakuusvaatimuksestaan huolimatta. Vakuuksille on tullut tukea jo muistakin maista.