Jyväskylän Kesässä kuullaan tänään kantaesityksenä Toni Edelmannin säveltämiä Tommy Tabermannin runoja. Niitylle minä sinut veisin -konsertissa Kuokkalan kirkossa laulujen tulkkina ovat Susanna Haavisto ja Eija Ahvo.
Alunperin runoilijan itsensä piti olla mukana esityksessä, mutta hänen äkillinen poismenonsa vuosi sitten muutti suunnitelmat. Edelmann vei kuitenkin sävellystyön loppuun runoilijan toiveiden mukaisesti.
- Olen jollakin tavalla taas saanut uudestaan kiinni Tommyn runoista ja huomannut sen syvällisyyden, mitä niissä on. Helppoa ja kivaa on ollut tämä sävellystyö, kertoo Edelmann, joka on aiemmin säveltänyt musiikkia muun muassa Eino Leinon tekstien pohjalta.
Eija Ahvo ja Susanna Haavisto pitävät runojen laulamista antoisana.
- Toiset runot aukeavat nopeammin, toiset hitaammin. Jos teksti aukeaa hitaammin, niin myös laulun oppii hitaammin. Se on aika jännä prosessi, toteaa Haavisto.
- Ja varsinkin, kun on näin upeasta runoilijasta kuin Tabermanista kysymys, niin Tommyn runota aukeavat joka päivä vähän eri kulmasta. Se on ihan kuulijasta ja lukijasta kiinni, mitä haluaa nähdä itsestä. Runous on minun mielestäni parasta oppimateriaalia myötätunnon ja ymmärryksen oppimiseen, jatkaa Ahvo.
Tabermanin runoissa laulajia koskettaa erityisesti niiden arkisuus.
- Hän tekee arkisista asioista runoutta. Joku voi kuvitella, että runous on jotenkin hirveän hienoa, mutta yhtäkkiä ne ovat hyvin arkisia asioita, joista Tommy kertoo, sanoo Ahvo.
Konserttia kuuntelemaan Ahvo ja Haavisto toivovat sellaisia ihmisiä, joilla on "koko ajan mukamas hirveä kiire".
- Ottaa sen semmoisena meditaatiohetkenä. Ja jos nukahtaa, niin so what, Ahvo sanoo.