65 prosenttia tilojen tuloista koostuu tuotteiden myynnistä ja 35 prosenttia taas erilaisista tuista. Viime vuosina maatalouden kustannukset ovat myös nousseet voimakkaasti. Samaan aikaan hallitus suunnittelee kuitenkin leikkaavansa maataloudelta 110 miljoonaa euroa.
Koskinen toteaa, että tulojen korottaminen maataloustukien kautta ei onnistu, koska tukien määrät on pitkälti lyöty lukkoon.
- Sanotaan, että tuet ovat kiinni. Niihin mitä EU rahoittaa ei voi paljon vaikuttaa. Se mitä kansallisesti voidaan maksaa pitää myös sopia EU:n kanssa.
Koskinen katsoo, että tuottajahinnat ovat aivan liian huonolla tasolla tällä hetkellä, ja niiden korottaminen toisi helpotusta tilojen kannattavuuteen.
- Jäljelle jää tulopuolella oikeastaan vain se, miten saadaan tuottajahintoja ylöspäin. Jalostava teollisuus ostaa tuotteita viljelijöiltä. Hallitusohjelmaankin on kirjattu, että yritetään arvioida, miten sekä kaupan että teollisuuden määräävää asemaa voitaisiin vähentää, eli miten tuottajilla olisi paremmat asemat neuvotteluissa.
Euroopan unioni uudistaa maatalouspolitiikkaansa lähivuosina. EU pyrkii vähentämään budjetistaan maatalouteen menevää osuutta 41 prosentista 33 prosenttiin. Syksyllä alkavat neuvottelut koskevat vuosia 2014 - 2020.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen ei kuitenkaan usko uudistusten tuovan suuria muutoksia suomalaisten tuottajien saamiin tukiin.