Satonen muistuttaa, että hallitus on ohjelmassaan luvannut ainoastaan selvittää satelliittipaikannukseen perustuvien tienkäyttömaksujen käyttöönottoa.
Satosen mukaan ruuhkamaksut olivat esillä hallitusneuvottelupöydässä, mutta niiden käyttöönotosta ei ole sovittu.
Satonen uskoo, että ruuhkamaksujen käyttöönotto olisi kuolinisku metropolialueen elinkeinoelämälle. Kokoomus on vastustanut ruuhkamaksuja koko ajan.
- Ruuhkamaksut vaatisivat myös pääkaupunkiseudulle kapasiteetiltaan aivan toisenlaista joukkoliikennettä nykyiseen verrattuna. Jotta kansalaiset ja elinkeinonharjoittajat voisivat siirtyä käyttämään julkista liikennettä, vaatisi se huomattavia panostuksia. Valtion ja pääkaupunkiseudun kuntien panosta joukkoliikenteen lisäämiseen ei ole selvitetty, Satonen kirjoittaa tiedotteessaan.
Liikenneministeri Merja Kyllönen kertoi torstaina kannattavansa ruuhkamaksujen käyttöönottoa pääkaupunkiseudulla.