YLE TV1:n A-studiossa vierailleen Mauri Pekkarisen mukaan on syytä pohtia, onko lainkaan järkevää rakentaa uutta yli 100 miljardin tukipakettia Kreikalle. Hänen mukaansa kreikkalaisten ja sijoittajien pitäisi ottaa kriisistä suurempi vastuu.
Keskustan kansanedustajan mukaan vielä vuosi sitten oli perusteltua tukea akuuttiin talousongelmiin joutunutta Kreikkaa.
- Silloin annoimme Kreikalle mahdollisuuden näyttää, että se pääsee velkakestävyyden tielle, sanoi Pekkarinen A-studiossa.
Pekkarinen kiisti, että keskustapuolue olisi kääntänyt mielipiteissään takkiaan. Pekkarisen mukaan keskusta on pysynyt linjassaan niin ennen vaaleja kuin vaalien jälkeenkin. Hän korosti, ettei puolue ole valmis Kreikan ja väliaikaisen kriisirahaston kohdalla lisäsatsauksiin.
Pekkarinen uskoo, että puolue nostaa kannatustaan kunhan oppositiotyö lähtee kunnolla käyntiin. Hän uskoo, että puolueen tekemistä virheistä viimeisen kahdeksan vuoden aikana on otettava opiksi ja käännettävä kurssi.
- Meidän on sanottava selkeästi, mitä asioista ajattelemme. Niillä eväillä keskusta tästä nousee.