Stubb ei myöskään täsmentänyt sitä, korvataanko viljelijöille EU:n kokonaan tai osittain rahoittamia maataloustukia, kuten ympäristötukia, kansallisilla tuilla.

- Tässä on olemassa erilaisia koulukuntia. Meille tärkeintä on turvata maatalous Suomessa. Pidämme huolen myös siitä, että Pohjois- ja Itä-Suomen tuet säilytetään, Stubb totesi Helsingissä torstaina.

Stubb kommentoi EU-komission ehdotusta EU-budjetista vuosille 2014 - 2020. Hän muistuttaa, että Suomi on jatkossa yhä selvemmin nettomaksaja EU:ssa. Budjettineuvotteluista hän povaa pitkiä ja vaikeita.

Maataloustuottajien MTK on jo ennättänyt pelotella, että EU:n budjettileikkaukset romuttaisivat ympäristötukijärjestelmän.

Syke: Maatalouden kuormitus kasvanut

Viljelijöille on maksettu ympäristötukea muun muassa suojavyöhykkeiden ja kosteikkojen perustamiseen vuodesta 1995. Suomen ympäristökeskuksen mukaan mittavista tukisummista huolimatta maatalouden kuormitus on jopa lisääntynyt.

- Tuen tehokkuutta voi laskea sillä, kuinka monta kiloa ravinteita vesistöihin joutuu käytettyä euroa kohti ja sillä lailla mitaten ympäristötuki on ollut hyvinkin tehotonta. Tukeen on käytetty satoja miljoonia euroja vuodessa, toteaa johtaja Seppo Rekolainen.

Hänen mukaansa muun muassa fosforipäästöjen olisi pitänyt laskea noin 30 prosenttia vuodesta 1995. Epäonnistuminen on osaksi EU:n maatalouspolitiikan syytä.

Kotieläintiloilta on vaadittu lisää peltoalaa lannanlevitykseen. Kokonaispeltoala ja sitä kautta ravinteiden määrä on kasvanut, vaikka tiloilla lannoitusta on vähennetty.

- Tämän seurauksena ympäristötuen vaikutukset ovat osittain kumoutuneet. Osa ympäristötuesta on ollut suoraa tulotukea, jolla viljelijöille korvattiin maataloustuotteiden hinnanalennuksia.

Rekolainen kohdentaisi ympäristötukea enemmän ongelmatiloille ja -alueille sen sijaan, että tukea jaetaan tasaisesti ympäri Suomea. EU maksaa suomalaisviljelijän ympäristötuesta noin puolet.