Kristillisdemokraateille hallitusneuvottelujen ykköstavoite oli nimenomaan kirjata mahdollisuus aborttilain muuttamiseen. Puolue halusi saada hallitusohjelmaan tavoitteen vähentää aborttien määrää ja selvittää, voitaisiinko olemassa olevaa lakia kiristää.
Uusi hallitus ei kuitenkaan seiso kovin tukevasti tämän tavoitteen takana. Vihreiden ryhmäpuheenvuoron tiistaina eduskunnassa käyttänyt kansanedustaja Pekka Haavisto sanoi, että asia olisi voitu jättää pois hallitusohjelmasta.
Aborttiasioista hallituksessa vastaava SDP:n peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson puolestaan ei näe lakimuutokseen tarvetta.
- Mielestäni tämä nykyinen lainsäädäntö on täysin riittävä ja hyvä. Kaikkinaiset kiristykset johtaisivat siihen, että me siirtyisimme Euroopan mittakaavassa kaikkein konservatiivisimpien maiden joukkoon, ja tätä en toki soisi, Guzenina-Richardson kertoi näkemyksenään.
Lakiin oikeus kieltäytyä tekemästä aborttia
Kristillisten puheenjohtajan sisäministeri Päivi Räsäsen mielestä mahdollisuus aborttiin 24. raskausviikolla rikkoo ihmisoikeuksia, kun nykyisin jo 22-viikkoinen sikiö voidaan pitää keskoskaapissa hengissä.
Räsänen kieltäytyi itse lääkärinä toimiessaan aborttien tekemisestä eettisiin syihin vedoten. Nyt kristillisten aloitteesta hallitusohjelmassa ehdotetaan tämän mahdollisuuden kirjaamista lakiin.
- Kaikissa muissa länsimaissa Suomea ja Ruotsia lukuunottamatta on aborttilaissa sellainen säädäntö, että terveydenhuoltohenkilökunnalla on oikeus vakaumuksen perusteella kieltäytyä suorittamasta raskauden keskeytystä, Räsänen sanoo.
Lakimuutoksen edellytysten selvittäminen on siis kirjattu hallitusohjelmaan.
- Itse näkisin, että tämänkaltaiset selvitykset pitää tehdä mahdollisimman nopeasti alta pois, että eduskunta pääsee keskustelemaan asiasta säädetyssä järjestyksessä, Guzenina-Richardson sanoo.
Selvitys ei välttämättä johda sopuun toimenpiteistä, mutta Räsänen uskoo lain myös muuttuvan.
- Minä uskon, että kun asiaan paneudutaan ja vertaillaan vaikkapa muiden maiden lainsäädäntöön niin löytyy yhteinen tahtotila korjata ainakin nämä räikeimmät epäkohdat.