- Ajoitus oli hyvä. Eduskuntavaalit oli saatu pois ja hallitus kokoon eikä voida sanoa, että sillä olisi ollut vaikutusta suuntaan tai toiseen, presidentti Halonen sanoi tiistaina Pietarin jätevesipuhdistuslaitoksen vihkiäisten yhteydessä.

Presidentti Halonen voitti Niinistön viime presidentinvaalien toisella kierroksella.

Kokoomus päättää presidenttiehdokkaastaan ylimääräisessä puoluekokouksessa loka-marraskuussa, mutta Niinistön valinta puolueen ehdokkaaksi on selvää jo nyt, sillä kokoomus on vain odottanut Niinistön ratkaisua.