Suomalaisjärjestöjen mukaan erityisesti komitean huomiot suomalaisen lastensuojelun laitoskeskeisyydestä tulivat tarpeeseen. Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija Maarit Kuikan mukaan sosiaali- ja terveysministeriössä jo pitkään valmisteltuja lastensuojelun kansallisia laatukriteerejä tulisi kiirehtiä.
Komitea toivoi myös, että koulujen toiminnassa olisi enemmän yhteisöllisyyttä ja erilaisuuden hyväksymistä. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan mukaan nämä suositukset tulisi huomioida opettajankoulutuksessa ja opetussuunnitelmien laadinnassa.
- YK-komitea on ehdotuksissaan aiempaa konkreettisempi. Toimenpide-ehdotukset ovat osuvia ja ajankohtaisia. Ne antavat hyvät eväät juuri työnsä aloittavan uuden hallituksen lapsipolitiikalle, arvioi lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.
Komitea suosittaa muun muassa, että varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja pienennettäisiin ja että hoitosuhteiden jatkuvuutta vahvistettaisiin.