Toimitusjohtaja Esko Ranto sanoo, että Viikko-Hämeen toiminta jatkuu toistaiseksi ennallaan.

Lehdellä on Lahdessa kolme ja Hämeenlinnassa kaksi vakinaista työntekijää.

Viikko-Hämeen levikki on runsaat 7000 ja se ilmestyy kerran viikossa.

SDP:llä on kaikkiaan seitsemän aluelehteä, josta Kustannus Oy Demarille siirtyy Viikko-Hämeen lisäksi mikkeliläinen Viikko-Vapaus, kertoo toimitusjohtaja Ranto.

Työntekijät jatkavat lehdissä vanhoina työntekijöinä.

Viikko-Hämeen ilmestyminen joutui vaakalaudalle, kun vaalitappion ja puoluetuen putoamisen jälkeen SDP päätti leikata maakuntalehdille jaettavia viestintärahoja. Puolue on päättänyt keskittyä verkkoviestintään.