Tuntuvasti lisää uusiutuvia

- Suomen pitää nostaa uusiutuvan energian osuus energian loppukulutuksesta 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä

- käytännössä tämä tarkoittaa 38 terawattitunnin lisäystä uusiutuvan käyttöön

- 38 terawattituntia vastaa energia-arvoltaan kolmen ison ydinvoimalan vuotuista sähköntuotantoa

- lisäyksestä 55 % tulee puusta, 15 % tuulivoimasta, 16 % polttonesteistä, 8 % lämpöpumpuista ja loput 8 % sekalaisista lähteistä

Lähde: YLE Uutiset, TEM

Metsähake nousi viime hallituksessa keskustan johdolla avainasemaan uusiutuvan energian lisäämisessä. Nyt energiapolitiikan valta siirtyy kokoomukselle. Isoa muutosta ei tule, mutta keskustan lempilapsi, risupaketti, voi joutua osin leikkuriin.

- Vuonna 2012 arvioidaan energiapaketin toteutuminen: millä tavalla biovoima, tuulivoima ja tukimuodot ovat toimineet. Lisäksi varmistetaan se, että puu joka kelpaa jatkojalostukseen, ei mene energiakäyttöön, kertoo tuleva elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.).

Hallitus aikoo saksia 25 miljoonaa euroa uusiutuvan energian tuista. Käytännössä voidaan leikata joko tuulella, biokaasulla ja puulla tuotetun sähkön tuotantotukia tai vaihtoehtoisesti nipistää uusiutuvan teknologian edistämiseen tarkoitetusta energiatuesta.

Biokaasu leikkausuhan alla?

Päähallituspuolueet Kokoomus ja SDP saattaisivat olla valmiita poistamaan biokaasun syöttötariffin, joka tuottaa vain pari prosenttia EU:n vaatimasta 38 terawattitunnin uusiutuvan lisäyksestä. Biokaasuun syöttötariffiin tosin ei kulu kovinkaan paljoa rahaa. Tuulivoima tarvitsee paljon tukea investointien vauhdittamiseksi, mutta tavoitteista tuskin tingitään: tuulivoimateknologiasta odotetaan vientituloja.

Puu on tärkein uusiutuvan muoto, mutta myös sen tuet joutuvat uuteen syyniin. Väistyvä elinkeinoministeri, Mauri Pekkarinen (kesk.) pitää risupaketin mahdollista avaamista kivisenä polkuna.

- Tuossa on pikkaisen sellaista seikkailun makua nyt. Toivon että hallitus ei lähtisi seikkailun tielle vaan päättäisi edistää uusiutuvia niin kuin on yksimielisesti päätetty, Pekkarinen sanoo.

Pekkarisen mielestä tukien leikkaaminen olisi turhaa, sillä rahat joudutaan joka tapauksessa haalimaan jostakin. EU:n uusiutuvan tavoitteet ovat laillisesti sitovia. Energiapolitiikan tulevan nokkamiehen mukaan uusiutuvan tavoitteista ei livistetä.

- Näistä tavoitteista pidetään kiinni mutta on selvää että kun säästöjä joudutaan tekemään kaikilla hallinnonaloilla, niin myöskään tuulivoima tai yleisesti ottaen energia ei ole siltä välttynyt. Pitää sitten katsoa miten se kohdennetaan, Häkämies kertoo.

Uuden hallituksen energialinjaukset kuultaneen alkusyksystä.