Koskinen nousi hallitukseen eduskunnan ulkopuolelta, Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtokunnan jäsenen tehtävästä.

Jyrki Katainen vaihtaa valtiovarainministerin salkun pääministerin tehtävään. Jyri Häkämiehen tehtävä vaihtuu puolustuministeristä elinkeinoministeriksi.

Alexander Stubbin työpaikka säilyy samassa ministeriössä, mutta salkku muuttuu ulkoministeristä ulkomaankauppa- ja EU-ministeriksi. Niinikään Paula Risikon ministeriö säilyy samana, mutta peruspalveluministerin tehtävä muuttuu sosiaali- ja terveysministeriksi.

Henna Virkkunen vaihtaa opetusministerin tehtävät hallinto- ja kuntaministerin salkkuun.

Pääministeri

Jyrki Katainenon neljännen kauden kansanedustaja, joka alun perin on kotoisin Savon sydämestä Siilinjärveltä. Yhteiskuntatieteiden maisteriksi valmistunut Katainen toimi edellisessä hallituksessa valtiovarainministerinä. Kataisen ministeriuran huippuhetkiä oli, kun arvostettu talouslehti Financial Times valitsi hänet Euroopan parhaimmaksi valtiovarainministeriksi vuonna 2008. Viime vuonna sijoitus oli viides. Sauli Niinistön varjo seurasi Kataista pitkään. Hän kuitenkin sementoi asemansa puoluejohtajana viimeistään keväällä 2008, kun Katainen vaihtoi tekstiviestikohusta kärsineen ulkoministeri Ilkka Kanervan Alexander Stubbiin.

Elinkeinoministeri

Jyri Häkämieson neljännen kauden kansanedustaja Kotkasta. Valtiotieteen maisteri Häkämies toimi edellisessä hallituksessa puolustusministerinä, nyt salkku vaihtui elinkeinoministeriksi. Häkämies on tunnettua poliitikkosukua, hänen veljensä Kari on ollut kokoomuslainen kansanedustaja ja ministeri, samoin isä Erkki toimi aikoinaan kansanedustajana. Häkämies kuuluu puheenjohtaja Jyrki Kataisen lähipiiriin.

Ulkomaankauppa- ja EU-ministeri

Alexander Stubbon ensimmäisen kauden kansanedustaja Espoosta. Vuodesta 2004 europarlamentissa istunut filosofian tohtori nousi yllättäen edellisen hallituksen ulkoministeriksi, kun Ilkka Kanerva joutui eroamaan tekstiviestikohun vuoksi. Uusi salkku pitää sisällään ulkomaankauppa- ja EU-ministerin tehtävät. Siitä ainakin puolet miellyttänee erityisesti Stubbia, jonka väitöskirja käsitteli EU:n yhdentymistä. Hän on myös kirjoittanut useita kirjoja EU:sta. Stubbin mielestä NATO on Euroopan tärkein turvallisuusfoorumi. Hän briljeeraa mielellään ja aiheuttaa siksi mielenliikahduksia poliittisissa vastustajissa. Stubb on lisäksi tunnettu mm. seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustajana.

Sosiaali- ja terveysministeri

Paula Risikkoon kolmannen kauden kansanedustaja Seinäjoelta. Edellisessä hallituksessa Risikko toimi peruspalveluministerinä, nyt hänestä tulee sosiaali- ja terveysministeri. Koulutukseltaan Risikko on terveystieteiden tohtori ja hän onkin vaikuttanut useissa terveysalan järjestöissä. Siviilivirka hänellä on Seinäjoen ammattikorkeakoulun vararehtorina.

Hallinto- ja kuntaministeri

Henna Virkkunenon toisen kauden kansanedustaja Jyväskylästä. Virkkunen nousi Vanhasen kakkoshallituksen opetusministeriksi vuoden 2008 lopussa, kun Sari Sarkomaa päätti jättää ministerin toimensa. Vaikka Virkkunen ei ole kirjoittanut ylioppilaaksi, on hän koulutukseltaan filosofian lisensiaatti, joka valmistelee väitöskirjaa ministerieroihin johtaneista skandaaleista. Hän on uuden hallituksen hallinto- ja kuntaministeri.

Maa- ja metsätalousministeri

Jari Koskinenon valtiotieteen maisteri ja siviliammatiltaan maanviljelijä. Hämeen vaalipiiriä aiemmin edustanut kansanedustaja ei ollut ehdolla näissä vaaleissa. Koskinen ei mahtunut kokoomuksen ministeritiimiin Vanhasen kakkoshallituksessa, minkä jälkeen hän kieltäytyi eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikasta. Hän siirtyi viime vaalikauden puolessa välissä Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtokunnan jäseneksi. Koskinen toimi maatalousministerinä jo aiemmin Paavo Lipposen II -hallituksessa vuosina 2002 - 2003. MTK on suhtautunut suopeasti Koskisen valintaan Kataisen hallituksen