Uutispäivä Demarin

kannessa peukalo osoittaa ylöspäin. ”Onnistunut ohjelma”, kuuluu etusivun otsikko ja pääkirjoitussivulla vielä iloitaan hallituksen linjan olevan ”kohti eriarvoisuuden vähentämistä ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisäämistä”.

Uutispäivä Demari arvioi hallituksen suurimman uhan tulevan ulkoa. Mikäli Euroopan talouskriisi ei taltu, eivät hallituksen tavoitteet voi toteutua. Yhtenä kovimmista tavoitteista lehti pitää työllisyysasteen nostamista 72 prosenttiin. Se tarkoittaisi, että vuonna 2015 työelämässä olisi 90 000 ihmistä enemmän kuin nyt.

”Tarttis, muttei tehdä” sopisi uuden hallituksen motoksi, puuskahtaa puolestaan Matti Mörttinen Aamulehden kolumnissaan. Työuria pitäisi pidentää, mutta eläkeikään ei kosketa. Rahaa pitäisi saada valtion kassaan, mutta arvonlisäveroa ei nosteta. Natoon liittymisen arvioidaan olevan hyvä ratkaisu, mutta heti perään todetaan, ettei jäsenyyttä haeta. Tällaisia ristiriitaisuuksia Mörttinen kaivaa hallitusohjelmasta, joka hänen mukaansa todistaa, että kyllä tuli ja vesi toimivat yhdessä.

”Mitä muuta voi toisaalta odottaa, kun hallitukseen oli pakko koota voimat, joiden tärkein yhteinen nimittäjä on perussuomalaisten pelko.”

Oikea ohjelma väärään aikaan

”Ei Kataisen hallituksen ohjelma huono ole. Päinvastoin: se on mainio ohjelma, jos ajat ovat rauhalliset ja talouden kasvunäkymät vakaat”, aloittaa

Helsingin Sanomat .

Saman tien lehti toteaa, että ajat ovat kaikkea muuta kuin rauhalliset: Nokia on vapaassa pudotuksessa, metsäteollisuuden suuret investoinnit tehdään Suomen ulkopuolelle ja ikärakenne vanhenee meillä nopeammin kuin missään muussa EU-maassa.

Lehti pitää siis Kataisen hallituksen ohjelmaa vaisuna eikä tyydy hallituksen lupaukseen, jonka mukaan julkisen talouden tila tarkistetaan vuosittain ja tehdään sitten tarvittavat kiristykset.

”Jos näin käy, hallitus joutuu reagoimaan pakon edessä, selkä seinää vasten. Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan kansat voivat kertoa, miltä se tuntuu. Tai Iiro Viinanen. Joskus on aikoja, jolloin kannattaa tehdä etuajassa enemmän, jotta myöhemmin ei joutuisi tekemään kohtuuttomuuksia. Tällaiseen rohkeuteen Kataisen hallitus ei valitettavasti yllä.”

Keskusta pelkää postinumeron ratkaisevan

Keskustalaisen

Suomenmaan mielestä hallitus on tietenkin jo nyt kohtuuton maaseudun asukkaita kohtaan. Vanhan hallituksen maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila sanoo uuden hallituksen budjettileikkausten leikkaavan viljelijän tuloja yli 15 %. Kuntauudistuksessa taas pyritään työssäkäyntialueisiin perustuviin kuntiin, mikä Suomenmaan mielestä on silkkaa myrkkyä.

”On kyse sitten ikäihmisistä, koululaisista tai lapsiperheistä, niin tasa-arvoiset sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelut eivät ole enää mahdollisia kaikille. Tämän politiikan seurauksena postinumero asettaa suomalaiset eriarvoiseen asemaan.”

Hallituksen mittatilaussalkut

Turun Sanomat tarkastelee hallitusohjelman sijaan ministerilistaa, eikä löydä yllätysnimiä mutta outoja salkkuyhdistelmiä kuitenkin. Esimerkiksi pätevänä pitämänsä Heidi Hautalan salkun sisältöä lehti kummastelee. Mitä tekemistä omistajaohjauksella on kehitysyhteistyön kanssa, TS kysyy. Ainakin yhtä keinotekoinen on asunto- ja viestintäministerille katettu pöytä, lehti lataa ja kirjoittaa, että valtioneuvoston työnjakoa leimaa nyt poikkeuksellisen pitkälle viety henkilö- ja puolueintressien mukainen räätälöinti. Esimerkiksi kulttuuriministerille perinteisesti kuuluneet kirkollisasiat osoitettiin yhtäkkiä sisäministerille vain sen vuoksi, että sisäministeriksi valittiin kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen.