Pörssikauppavero oli Östmanin mukaan esillä jo ennen kuuden puolueen ensimmäisten neuvottelujen kariutumista. Kristilliset ovat vaatineet varjobudjeteissaan jo vuosien ajan osakekauppaveron käyttöönottoa.

Idean isä on kristillisten entinen puheenjohtaja Bjarne Kallis. Kallis jätti eduskunnan päättyneen istuntokauden jälkeen eikä asettunut enää ehdolle. Nyt esitys osakkeiden pikakauppavero on kuitenkin etenemässä.

- Veromalli ollut hyvin esillä ja uskoisin, että se on yksi niistä ratkaisuista, mikä otetaan käyttöön, jotta valtio voisi saada enemmän verotuloja, sanoi Peter Östman maanantaina iltapäivällä ennen puolueiden puheenjohtajatyöryhmän ilmoitusta talouspolitiikan yhteisten linjausten neuvottelutuloksesta.

Hallitusneuvottelut jatkuvat tänään tiistaina työryhmissä.