Pitkittyneet ja mutkikkaat hallitusneuvottelut vaikuttavat poliittisen historian tutkijan Timo J. Tuikan silmin totaaliselta farssilta, sillä tilanne on todella sekava. Tuikan mukaan parlamentarismin pelisäännöt olivat kadoksissa jo ennen vaaleja. Suomessa tapana on, että kaikki puolueet voivat olla hallituksessa kaikkien puoluiden kanssa. Puolueiden poliittiset näkemyserot ovat kuitenkin voimistuneet ja tämä on aiheuttanut ongelmia hallituksen muodostamiselle.

- Puolueiden poliittiset linjaukset ovat muuttuneet niin, että Suomeen on tullut todellisia poliittisia eroja. Silloin hallitusyhteistyö ei aukenekaan niin helposti, Tuikka kuvailee.

- Ongelmallista tässä tällä hetkellä on se, että tilanteen sekavuuden vuoksi toimivaa hallitusta ei ole saatu kasattua. Luulen kuitenkin, että pidemmällä aikavälillä tästä saattaa olla jopa hyötyä jos puolueet joutuisivat ennen vaaleja tekemään ohjelmaneuvottelut, Tuikka sanoo.

Tulevaisuudessa parempaa politiikkaa

Käynnissä olevat mutkikkaat hallitusneuvottelut voivat kuitenkin parhaassa tapauksessa parantaa tulevaisuuden politiikkaa.

- Äänestäjän edun kannalta olisi tärkeää, että tulevissa eduskuntavaaleissa puolueilla olisi ohjelmaneuvottelut käyty ennen vaaleja ja puolueet sanoisivat, minkä puolueiden kanssa olisivat valmiita hallitukseen ja millä ehdoilla. Se olisi kaikista selkein tilanne. Toivon, että meneillään olevat hallitusneuvottelut olisivat sysäys kohti suorempaa parlamentarismia, Tuikka sanoo.

Pitkittyneet hallitusneuvottelut ovat Tuikan mukaan vaikuttaneet myös politiikan kiinnostavuuteen.

- Minusta on ihan selvää, että kiinnostus politiikkaan on noussut räjähdysmäisesti. Kaikkialla puhutaan politiikasta ja minusta tällaista ilmiötä ei aiemmin ole ollut. Toisaalta on hienoa että nyt on ihan selviä linjaeroja poltiikassa eli niin sanotusti politiikka on tullut politiikkaan.

Ongelma ei ole tunnustelijassa vaan vaalilupauksissa

Tuikan mukaan vika ongelmallisiin hallitusneuvotteluihin ei ole hallitustunnustelijassa. Ongelma piilee Tuikan mielestä puolueiden vaalilupauksissa.

- Vasemmistopuolueet eli Sdp, vasemmistoliitto ja perussuomalaiset ottivat niin tiukkoja kantoja vaalien aikana, että ne eivät voi lupauksistaan enää perääntyä.

- Näyttää siltä, että Jyrki Katainen ei millään halua luopua hallituksen koostajan roolista. On hyvin ymmärrettävää, että kokoomuksen historiallisen vaalivoiton jälkeen puolueelle olisi hirveä järkytys jäädä ulos hallituksesta. Sitä ei ole perustuslakiin kirjoitettu, että suurimmasta puolueesta pitäisi tulla hallituspaikat ja suurimman puoluuen puheenjohtajasta pääministeri. Se on vain viimeisen parinkymmenen vuoden aikana muodostunut käytäntö, Tuikka muistuttaa.

Kuuden vai kahdeksan kauppa?

Hallitustunnustelija kokoomuksen Jyrki Katainen on ilmoittanut tänään, että neuvotteluja jatketaan vanhalla kuusikolla eli kokoomuksen, SDP:n, vasemmistoliiton, vihreiden, RKP:n ja kristillisdemokraattien kanssa. Neuvottelut näiden puolueiden välillä katkesivat viikko sitten säätytalolla. Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi kritisoi hallitusneuvotteluja ja kuvaa niitä farssiksi.

Tutkija ei usko kuuden puolueen hallitusneuvotteluiden tuottavan tulosta toisellakaan yrittämällä.

- En näe miten kuuden puolueen hallitusneuvottelut voisivat nyt onnistua . Eikö pitäisi saman tien ottaa kaikki kahdeksan puoluetta ja niiden parhaat voimat mukaan. Uhrautukoot sitten kaikki puolueet tähän kompromissiin, Tuikka sanoo.