Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin SDP:n Kimmo Suomi Jyväskylästä luottamustehtävänsä jättäneen Kalevi Olinin jälkeen. Toisena varapuheenjohtajana jatkaa kokoomuksen Seppo Kahilainen Pihtiputaalta.
Maakuntahallituksen puheenjohtajana jatkaa SDP:n Helena Pihlajasaari Laukaasta. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi ja samalla uudeksi maakuntahallituksen jäseneksi valittiin vasemmistoliiton Matti Pöppönen Jyväskylästä. Toisena varapuheenjohtajana jatkaa keskustan Kauko Lehtonen Saarijärveltä.
Maakuntahallituksen jäsenistö pysyi muutoin entisellään, paitsi että joutsalaisen Pekka Lankian (kesk) tilalle tuli hänen varajäsenenään ollut Mikko Tiirola. Lankia jatkaa Tiirolan varajäsenenä. Muuten maakuntahallituksen jäsenistö pysyi ennallaan.