Ravi sanoi keskiviikkona Ylen Aamu-tv:ssä pitävänsä hyvänä, että kaikki puolueet ovat mukana hallitusneuvotteluissa ja toivoo, että puolueet hakevat joustoa näkemyksiinsä. Ravin mielestä perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini antoi tästä merkkejä tiistaina nostamalla esiin muitakin tärkeitä asioita.

- Minä kiinnittäisin huomiota siihen, että puheenjohtaja Soini eilen lavensi näkemystään. Hän nosti esiin hallitusneuvottelujen tärkeiksi kysymyksiksi kovin paljon monia muita tärkeitä asioita, joista olen hänen kanssaan lähtökohtaisesti samaa mieltä, Ravi sanoi.

Eduskuntaryhmät antoivat kokoomuksen puheenjohtajalle Jyrki Kataiselle tiistaina valtuudet jatkaa tunnustelijana perjantaihin. Hän käy neuvottelut uudelleen kaikkien puolueiden kanssa.

Neuvottelut on pakko vetää ripeällä aikataululla. Tarkkoja tietoja neuvottelujen etenemisestä ei anneta julkisuuteen. Ainoa tieto on, että neuvotteluja käydään tiiviisti ja jatkuvalla syötöllä tänään, huomenna ja vielä perjantaina.

Jos Katainen ei saa hallituspohjasta toimivaa suunnitelmaa, hallitustunnustelijan tehtävät siirtyvät kaikella todennäköisyydellä SDP:n puheenjohtajalle Jutta Urpilaiselle.