Hallitustunnustelut jatkuvat tiistaina eduskuntaryhmien puheenjohtajien kokoontumisella. Myös vaalitappion kärsinyt keskusta liittyi mukaan hallitusneuvotteluihin, vaikka puolueen puheenjohtaja Mari Kiviniemi ehtikin jo luvata toisin.
Kymenlaakson keskustalaiset ovat tyytyväisiä puolueen päätöksestä. Piirin varapuheenjohtaja Jaana Keskitalo kertoo, että kentällä ollaan vahvasti hallitukseen menon kannalla.
- Taidettiin olla niitä piirejä, joissa oltiin eniten menossa sinne. Koska hallituksessa kuitenkin pääsee vaikuttamaan asioihin enemmän kuin oppositiossa, ei ole syytä ajatella pelkästään kannatusta seuraavissa vaaleissa.
Keskitalo toivoo myös perussuomalaisten pääsevän hallitusvastuuseen.
- Olen Soinin puheista ymmärtänyt, että heillä on kiinnostusta tulla mukaan. Ehkä neuvotteluhalukkuutta löytyy.
Muista mahdollisista hallituskumppaneista Keskitalo ei kanna huolta. Hänen mukaansa yhteinen sävel löytyy tarvittaessa jokaisen puolueen kanssa.
- Keskusta tulee ihan varmasti toimeen kaikkien puolueiden kanssa. Se ei ole meille mikään kynnyskysymys.
Keskitalo kuitenkin myöntää tilanteen muuttuvan, jos hallitustunnustelijaa vaihdetaan kokoomuksen Jyrki Kataisesta SDP:n Jutta Urpilaiseen.
- Tokihan se vaikuttaa todella paljon. Vasemmistoliitto ja vihreät ovat varmaan silloin eri tavalla mukana kuvioissa.
Hallitusneuvotteluiden ei uskota edistyvän tiistaina, sillä avainasemassa oleva perussuomalaiset on ilmoittanut ottavansa aikalisän selvittääkseen muiden EU-kantoja. Vaikka edistystä ei tapahtuisikaan, Keskitalo veikkaa solmun aukeavan ennen pitkää.
- Varmaan ne pahimmat väännöt ja jyrkimmät kannat on kuultu silloin alussa. Nyt mennään sovittelevampaan suuntaan molemmin puolin.